Kataja - Kotkavuori

Talvilomalla

2006-11-08T16:55:00.000Z

Pidämme hieman taukoa näissä julkisissa riimukeskusteluissamme. Jutustelu blogissa jatkunee näillä näkymin ensi vuoden puolella. Tuolloin blogi saa ehkä myös uuden ulkoasun. Osoite säilyy samana, joten aiheesta kiinnostuneen lukijan kannattaa pitää se tallessa.

Talvisin terveisin,

Ensio Kataja
Tapio Kotkavuori

Todellisen Tahdon riimu

2006-10-26T14:56:00.000Z

Ensio, kirjoitit Týristä ja tiwaz-riimusta loistavasti.

Edellisestä päivityksestä on kohtuullisen paljon aikaa, varsinkin, jos aikaa mittaa internetissä totutulla päivitysvauhdilla. Kun mietin kirjoitustasi Týr-jumalasta, siitä kulunutta aikaa, PYHÄ-blogisi viimeaikaisia yhteisöllisiä teemoja, suhdettani riimuihin ja niiden magiaan, juuri ilmestynyttä Rûna-lehden numeroa, ja sitä miten nämä ja monta muuta asiaa liittyvät toisiinsa, nousee mieleeni moniulotteinen kokemus initiaatiosta, omalle initiaatiolle omistautuneisuudesta.

Týr on myyttisesti loistava esimerkki initiaatiolle omistautuneisuudesta, siihen liittyvästä pitkäjännitteisyydestä. Týr on Todellisen Tahdon jumala, tiwaz sen riimu. Tämän periaatteen mukaan initiaatti pitkäjännitteisesti omistaa itseään initiaationsa keskeisten periaatteiden mukaan elämän haasteille, elämän mielekkäälle järjestykselle niin omassa elämässä kuin omassa yhteisössä, uhraa itseään Itselleen, kulkee syvemmälle olemassaolon Mysteereihin. Tämän kautta riimu pitää sisällään sen "voiton" merkityksen, josta sinä Ensio hyvin kirjoitit.

- Tapio Kotkavuori

Týr-jumalan päivänä

2006-08-08T09:43:00.000Z

No niin, Tapio, aloitamme tänään jo vanhemman futharkin kolmannen ja samalla viimeisen aettirin T-riimun myötä. Onkin erittäin sopivaa, että päivitän blogimme juuri tiistaina...

Tiwaz-riimu viittaa Týr’iin (muinaisenglanniksi Tiw, Tew tai Tiu), joka on germaaninen taivaan jumala. Hänen alkuperäinen työnsä multiversumin suhteen oli luoda tila, jossa myöhempi luominen (maailmojen muovaaminen) voisi tapahtua. Týr on myös oikeuden, lain ja järjestyksen jumala, sekä taistelun ja herooisen kunnian jumala.

Tiwaz sopii erityisesti sellaisiin riimutyöskentelyihin, joiden on tarkoitus saada oikeutta tai voittaa jokin asia. Aale Tynnin kääntämässä Sigrdrifan laulussa (kts. Eddan sankarirunot) valkyyria Sigrdrifa opettaa riimutaitoa Sigurdille sanoen: ”Opi voittoriimut, jos voittaa tahdot, ne kaiverra miekan kahvaan, toiset lappeeseen, toiset vakoon, ja lausu toistaen Tyr.”

Tiwaz on myös uhrautumisen riimu: paras initiatorinen esimerkki tästä on Ódhinnin itsensä uhraaminen viisauden saavuttamiseksi. Kuten Ódhinn, joka ”uhrasi” profaanin minuutensa korkeammalle, pyhälle minuudelleen, myös riimutyön tekijän on Vanhan Yksisilmän esimerkin mukaisesti ”uhrauduttava” riimujen voiman ja viisauden saavuttaakseen. Tiwaz ilmentää myös sellaista altruistista uhrautumista, joka tehdään toisten hyväksi.

Käänteisessä muodossa Tiwaz viittaa liialliseen ”järkeilyyn”, liialliseen uhrautuvaisuuteen, irrationaalisuuteen tai epäoikeudenmukaisuuteen. Tiwaz voi myös ilmentää liiallista sitoutuneisuutta status quo’hon ja arvoihin, jotka eivät todellisuudessa palvele mitään korkeampaa päämäärää. Negatiivinen tiwaz viittaa lyhyen tähtäimen hedonistisiin päämääriin, jotka saattavat johtaa häpeään ja tasapainottomuuteen. Ylösalaisin kääntynyt Týrin voima saa yksilön näkemään minkä tahansa kollektiivisen velvollisuuden tukahduttavana. Sellaisena, tiwaz voi olla negatiivinen heijastus nykyajan ultraliberaaleista ”arvoista”, jotka ovat irrallisia tradition korkeammista periaatteista.

Mitä tulee viikonpäiviin, tiistai (Týsdagr muinaisnorjaksi) on saanut nimensä Týrin mukaan. Tiistai sopiikin siten hyvin niin lakiasioiden kuin kaikenlaisten järjestämistä vaativien tehtävien tekemiseen. Tiwaz on ideaali riimu tiistaisille meditoinnille ja maagisille työskentelyille. Kuten kirjoitin PYHÄ-blogini The Days of the Week-kirjoituksessa:

Ajattele syvästi järjestyksen ja itsen uhraamisen käsitteitä (muista, kuinka Týr menetti kätensä asetettuaan sen Fenrir-suden suuhun): mitä ne ovat ja mikä merkitys niillä on sinulle. Onko elämäsi yleisesti ottaen ”järjestyksessä”? Mitä alueita elämässäsi ja omassa itsessäsi haluaisit ”järjestellä uusiksi”? T-riimu on myös uskollisuuden riimu. On sanottu, että ihminen, joka ei horju, vaan kykenee ylittämään muiden saavutukset, on ”rohkea kuin Týr”. Vietä aikaa ystäviesi ja perheesi kanssa. Vaikka on tärkeää suunnitella asioita ja työskennellä järjestelmällisesti, muista myös tehdä äläkä ainoastaan suunnittele tekeväsi. Seuraa Týr-jumalaa ja menestys on sinun.

Ehdotan myös, että riimutyön tekijä perehtyisi myös tiwazin etymologisiin taustoihin. Esimerkiksi suomen kieleen tiwaz on tullut lainasanana taivas. Paljon muitakin mysteerejä odottaa Etsijää, joka on yhtä periksi antamaton kuin Týr...

- Ensio Kataja

Opas

2006-07-18T14:44:00.000Z

Ensio, kirjoituksessasi tuli hienosti esiin monta puolta sowilosta.

Itselleni sowilo edustaa ennen kaikkea juuri opasta, jonka varassa voi varmuudella navigoida oman elämän valtamerellä, oli sitten tyyntä tai myrskyä. Tällaisen oppaan valon voi löytää niin itsen sisältä ja ulkopuolelta, niin itselle tutuista kuin tuntemattomistakin olemassaolon alueista. Avainsanoja sowilon käyttöön oppaana ovat avoimuus itselle ja maailmalle sekä intuitio.

Initiatorisesta perspektiivistä sowiloa oppaana on hyvä pohtia suhteessa jo mainitsemaasi isa-riimuun. Isa tarkoittaa kirjaimellisesti jäätä, mikä initiatorisesti tarkastellen viittaa siihen voimaan, mikä pitää eri olennoille niiden perusolemuksen kannalta oleelliset elementit yhdessä. Isa on täten kiteyttävä ja integroiva voima, ja inhimillisellä tasolla se ilmenee eritoten oman identiteetin kokemuksessa. Identiteetti koostuu monista minuuden osa-alueista, mutta inhimillisellä tasolla oman persoonan, egon, voi nähdä olevan oleellinen tekijä, jonka kautta voi olla yhteydessä ja jonka kautta voi työstää näitä minän monia eri puolia.

Mikäli yksilö on ”liian jäässä”, hänen kykynsä olla avoin niin itselleen kuin muulle maailmalle kärsii. Tämä tarkoittaa, että hänen kykynsä olla avoin elämälle kärsii. Kyky initiaatioon, mielekkääseen muutokseen, intuitioon elämän mielekkäästä suunnasta, saattaa tyrehtyä kokonaan. Tällainen tila ilmenee tylsistymisen, paikalleen jämähtämisen, tuuliajolla olemisen tunteen, ja niihin liittyvien erilaisten ego-tason ongelmien kautta. Käänteisesti ongelmia voi tulla siitä, mikäli yksilö ei tarvittaessa tunnista rajojaan ja tiedä, miten, miksi, ja milloin niitä on mielekästä haastaa ja ylittää. Tähän saattaa liittyä heikkoa itsentuntoa –ja varmuutta, ja sen vuoksi erilaisten tarpeettomien tai huonojen oppaiden hyväuskoista seuraamista. Parhaimmillaan sowilo viittaa tasapainoiseen, initiatorisesti sisäiseen opastavaan valoon, jonka avulla yksilö pystyy arvioimaan oman identiteetin rajoja, tarvittaessa ylittämään ne, ja näin tarjoamaan vitaalista otetta ja suuntaa omaan elämään.

Sowilo on intuitio siitä, mihin oman elämän ”punainen lanka” initiatorisesti tarkastellen parhaimmillaan yksilöä vie. Se on valo, jonka varassa voi olemassaoloaan varmuudella navigoida kohti tuntematonta tulevaisuutta. Tuli mitä tuli, sowiloa seuraamalla vitki kykenee kohtaamaan olemassaoloa tavoilla, mitkä vahvistavat häntä erilaisin mielekkäin tavoin.

Futharkin edellisen riimun, elhazin, ja sowilon välillä on, kuten peräkkäisten riimujen yleensäkin, omat linkkinsä. Eräs näistä liittyy pyhään. Elhazin ollessa jumalaisen inspiraation singulaarinen, useimmiten selkeästi manifestoitunut linkki ajassa ja paikassa, on sowilo tietyllä tapaa taas etäisempi ja vakaampi pyhän elementti yksilön olemassaolossa. Se on kuin paikallaan loistava aurinko tai pimeydessä hehkuva majakka, jota kohti ja jonka opastamana navigoida elämää eteenpäin.

Tunnetuin sowiloon liittyvä pyhä symboli on swastika, auringon kehrä, jossa on päällekkäin kaksi sowiloa. Swastikan salaisuus suhteessa pyhään liittyy ”kokonaisuuteen”, kokonaisuuden dynaamiseen liikkeeseen multiversumissa. Ulkoisessa maailmassa tämä ilmenee eritoten ”tähtitaivaan swastikassa” (Otava tarkasteltuna kaikkina päiväntasauksina –ja seisauksina kiertäessään Pohjantähteä) vuoden kierron kokonaisuudessa. Vitkin sisäisessä maailmassa swastikan pyhyys taas liittyy myyttisesti ilmaisten ”kosmisen jään (isa) ja tulen” (sowilo) dynaamiseen vuorovaikutukseen (swastikan suhteesta Otavaan kts. Joscelyn Godwinnin Arktos: The Polar Myth in Science, Symbolism, and Nazi Survival.).

- Tapio Kotkavuori

Maiden valo

2006-07-02T07:09:00.000Z

Solvognen (Nationalmuseet, Tanska)

Sól er landja ljóme
lúti ek helgum dóme.

Aurinko on maiden valo
kumarran pyhyydelle.

(Norjalainen riimuruno, käännös E.K.)

On sunnuntai, kirjaimellisesti "auringon päivä". Aurinko paistaa kirkkaasti ja ilma on hyvin lämmin. Herättyäni varhain tänä aamuna, tiesin, että tänään minun pitää ehdottomasti kirjoittaa jotain auringosta germaanisen tradition näkövinkkelistä.

Tätä päätöstä vahvisti, kun ulkoillessani aamulla satuin kuulemaan, kuinka eräs nainen opasti ystävällisesti toista oikean katuosoitteen löytämisessä. Tämä tapahtuma toi mieleeni opastuksen ja etsityn päämäärän periaatteet. Korkealla taivaalla, naisten ja itseni yläpuolella, fyysinen aurinko paistoi.

Ehkäpä syy siihen, miksi aurinko nähdään olennaisesti feminiinisenä germaanisessa mytologiassa (Sunna on pohjoinen auringon jumalatar) juontaa juurensa siitä tosiasiasta, että aurinko on transformatiivinen, suojeleva ja hoitava voima: ajatellaanpa vaikka sen roolia orgaanisen elämän edistäjänä ja ylläpitäjänä.

Vanhemman futharkin kuudestoista ja samalla toisen ættirin viimeinen riimu, on sowilo, joka ilmentää aurinkoa. En käy tässä läpi kaikkia S-riimuun liittyviä perinteisiä yksityiskohtia, mutta suosittelen etsimään sowilon mysteeriä: se on vaivan väärti, sillä sowilo on ohjaava voima, joka johtaa voittoon ja menestymiseen. Tämä on syy siihen, miksi, kuten englantilainen riimuruno paljastaa, merenkulkijat toivovat aurinkoa heidän matkatessaan kaukomaihin.

Vielä tervehdyttävämpi Auringon valo saattaa olla heille, jotka kulkevat tietoisuuden korkeampia polkuja. Isan vastavoimana sowilo voi olla, islantilaisen riimurunon sanoin, "jään suru (= tuhoaja)". Sowilo voi sulattaa kovimmankin stagnaation jään ja se voidaan valjastaa myös tuomaan järjen valoa ego-manian kourissa kamppaileville. Auringon valo polttaa pois ulkoisen, väärän ulkoasun, tehden tilaa todellisuudelle (joka saattaa joskus tuntua kovalta). Mikäli se ei ole sinulle mieleen, toimisit viivaasti etsiessäsi rehellistä neuvoa sisimmästäsi muuttaaksesi tilannettasi. Seuraa sowilon esiintuoman "kunnian hohdon" (islantilainen riimuruno) mukaisia korkeampia periaatteita subjektiivisten ennakkoluulojesi sijaan ja tulet matkaamaan hyvin ja kauas.

Vaikkakin joskus kannattaa katsoa ulospäin etsittäessä vastauksia meitä askarruttaviin kysymyksiin (kuten esimerkissäni oikeaa tietä opastavasta naisesta), kaikkein tärkein ja korkein neuvonantaja löytyy sisältämme. Sowilo varoittaa aivan oikein liiallisesta sinisilmäisyydestä ja oman suunnan kadottamisesta, olipa kyseessä initiatorinen tai arkisempi päämäärä. Asetetut tavoitteet eivät riitä, vaan niissä tulisi myös pysyä. Etsi siis aurinkoa ja paistattele päivää sen valossa.

- Ensio Kataja

(Tämä päivitys poikkeaa muista siinä, että se on suomennos PYHÄ-blogissani tänään julkaisemastani kirjoituksesta The Radiance of the Lands.)

Pyhän ytimessä

2006-06-22T18:17:00.000Z

Elhaz on ehkä se riimu, jonka tunnen parhaiten niin sen valoisan kuin varjoisammankin puolen kautta. Elhazin kosketus on saanut minut vuosien varrella matkustamaan ympäri maailmaa, heittäytymään mysteeriin koko olemuksellani. Elhaz on tältä pohjalta antanut minun myös kokea korkeimpia nietzscheläisiä olemassaolon vuortenhuippuja, mutta myös tuon vuorikiipeilyn seurauksena olen toisinaan myös lipsahdellut melkoisiin rotkoihinkin melkoisin vaurioin. Mutta, kuten fylgjani ääni kerran saksanmaalla totesi: No risk, no fun. Initiaatio, pyhän kosketuksen seuraaminen kohti multiversumin pimeyden tuntemattomia alueita, ei ole kiveen kaiverrettua jo valmiiksi tiedetyn toistamista, vaan aitoa dynaamista psyyken liikettä maailmankaikkeudessa, elämän mahdollisuuksiin tarttumista korkeampien periaatteiden kokemisen kautta.

On kuvaavaa, että yleisessä muodossaan elhaz liittyy yhteyteen pyhään, korkeampiin periaatteisiin, ja että käänteisenä sitä on käytetty myös hautamerkeissä merkkinä kuolemasta. Elhaz on pyhän, kokonaisen, tietoinen kosketus, jonka henki ilmenee bipolaarisesti juuri vastakohtien kautta, osana kokonaisuutta. Parhaimmillaan yksilö pyrkii inspiroitumaan tämän riimun ja sen ilmentymien kautta ja löytämään sen voiman ennen kaikkea itsestään - tällöin elhazin tarkoittama pyhä todella tulee informoimaan ja inspiroimaan vitkiä parhaimmalla mahdollisella tavalla. Huonoimmillaan yksilö taas pyrkii ”saamaan elhazin omakseen” itsensä ulkopuolelta, ja tällöin hän on todella elhazin riimurunoissakin mainitun suon kanssa todella lannettaan myöten suossa. Ilmeisessä fylgjan inhimillisessä mielessä termi femme fatale voi viitata juuri tällaiseen kokemukseen – mikä on pyhää, sitä ei voi omistaa, mutta siitä voi inspiroitua – tai tuhoutua.

Wassail!

- Tapio Kotkavuori

Elhazin sarvilla

2006-05-26T07:46:00.000Z

Perthron arvoituksesta pääsemmekin tutustumaan elhaz-riimuun, vaaran, suojeluksen sekä pyhän elementteihin. Kirjani lukeneet tietävät, että riimutyöni alkuvaiheesta lähtien Z-riimu on ollut minulle henkilökohtaisesti tärkeä Pyhän (*wihaz, *hailagaz) riimu. Elhaz ilmentääkin perinteisesti ”yhteyttä jumaliin”, suojelua ja kontaktia fylgjaan.

Elhaz muistuttaa myös mahdollisuudesta edetä elämässäsi haluamaasi suuntaan. Tämä onnistuu kuitenkin vain, jos et mene siitä mistä aita on matalin, vaan näet vaivaa ja perustat toimintasi ns. ”korkeammille periaatteille”. Yksilötasolla tämä voi tietysti tarkoittaa monia kunkin elämään sisältyviä asioita, riimutradition piirissä sillä on myös rajatummat, selkeämmät merkityksensä.

Käänteinen elhaz varoittaa ”yhteyden katkeamisesta” tai siitä, että yritämme juosta, vaikka kävelykin on vielä hankalaa. Elhazin kaksiteräinen miekka ilmentää täten myös elämän varjopuolia: olemme epäonnistumassa pyrkimyksissämme ja syy on meissä itsessämme. Aivan kuten metsässä vaeltava hirven, meidän on syytä varoa ansoja ja oltava varuillamme.

Initiatorisen riimutyön puitteissa elhaz havahduttaa meidät. Se suuntautuu vertikaalisesti kohti Ásgardhrin korkeuksia, tietoisuuden lakipistettä. Elhaz ilmentää mahdollisuutta saavuttaa korkeampi tietoisuudentaso fylgjan kohtaamisen kautta. Nyt ollaan siis riimutyön ytimessä, pyhien ja voimallisten asioiden äärellä. Bipolaarisesti sekä vaara että suojelus ovat konkreettisesti läsnä ja tähän leikkiin ei ole syytä lähteä kovin heppoisin tiedoin ja taidoin. Mutta...riimutyö ja elämä yleensäkin ovat toki täynnä mahdollisuuksia, jos niille vain osaa herkistyä.

- Ensio Kataja

Kohtalon kudos

2006-05-16T19:36:00.000Z

Arthur Rackham: The Norns

Ensio, kirjoitit jo melkoisen tyhjentävästi, mitä tulee perthron keskeisiin piirteisiin. Tuohon on vaikea mennä lisäämään mitään oleellista.

Mutta sen verran, että miettiessä Urdhria, Verdhandia ja Skuldia, on riimuihin vasta tutustuvalle hyväksi miettiä niiden yhteydessä yksinkertaisesti mennyttä, nykyisyyttä ja potentiaalista tulevaa. Perthro-riimun yhteydessä nämä käsitteet eivät ole yksinkertaisesti lineaarisia, vaan monella tapaa yhteenkietoutuneita, myös ei-lineaarisesti. Tuo mainitsemasi synkronisiteetin käsite on usein oiva avain tähän asiaan.

Kohtalo germaanisena käsitteenä on mielenkiintoinen. ”Kohtalo” sanaan liitetään tietynlainen henkinen determinismi, että omaa osaa maailmassa ei voisi muuttaa. Se kohtalon käsite, mikä perthrossa ilmenee, on kuitenkin sillä tapaa dynaaminen, että vaikka Urdhrin ja Verdhandin kautta on suuret mahdollisuudet asioiden tulla ilmenemään tietyllä tapaa myös tulevaisuudessa, niin ei tarvitse olla. Tuo siteeraamasi englantilainen riimuruno viittaa juuri tähän – vitkit, maagikot, pystyvät heittäytymään tämän tason metapeliin tietyllä sankarillisella otteella ja vaikuttamaan siihen, mikä on tulossa olevaksi. Robert S. de Ropp on viitannut tällaiseen metatason pelin pelaamiseen käsitteellä The Master Game, missä elämä itse on ihmisen peleistä jaloin.

Kuten totesit, on perthro kaikista riimuista germaanista mielenlaatua selkeimmin kuvaava. Tämä liittyy suoraan mielestäni tuohon kohtalon käsitteen dynaamiseen luonteeseen, siihen, että henki ja materia eivät ole toisistaan tiukan dualistisesti erillään olevia olemassaolon ulottuvuuksia, vaan kutoutuneet yhteen – tässä ja nyt, olemassaolon herooisessa kohtaamisessa.

- Tapio Kotkavuori

Kohtalon riimu

2006-04-16T07:06:00.000Z

Noppakuppi on aina peliä ja naurua/ylevien kesken,/siellä missä soturit istuvat/olutsalissa,/onnellisina yhdessä. (Englantilainen riimuruno)

Perthro on vanhemman futharkin oikea kohtalon riimu (Ralph Blumin epäautenttisen "tyhjän riimun" voi siis surutta heittää menemään...). Perthro tuo myös esiin germaanisten heimojen keskuudessa vallinneen intohimon - jopa pakkomielteen - kaikenlaisiin uhkapeleihin. Perthron symboleita ovat noppakuppi tai vaikkapa riimupussi, mutta P-riimun muoto ilmentää myyttisellä tasollaan Wyrdin, kohtalon, kaivoa. Tätä pyhää kaivoa kuvataan Eddan Gylfaginning-runossa joka kertoo myös kohtalon kutojattarista, kolmesta nornasta, jotka tunnetaan nimillä Urdhr, Verdhandi ja Skuld. Germaanisessa myytissä he muovaavat kaiken aikaa tapahtumien verkostoa.

Initiatorisen riimutyön perspektiivistä katsottuna nornilla on paikkansa minuudessamme. Urdhr heijastelee niitä minuuden alueita, jotka olemme syystä tai toisesta jättäneet jälkeemme sekä asioita, jotka ovat tehneet meistä sen, mitä nyt olemme. Tällä tasolla ilmentyy myös koko menneisyys. Urdhrin tason asioita on usein vaikea enää muuttaa. Verdhandi puolestaan kuvastaa nykyisyyttä ja aktiivisia minuuden alueita; kaikkea sitä mitä olemme ja ilmennämme tässä ja nyt. Skuld heijastelee niitä mahdollisuuksia, kaikkea sitä potentiaalia, joka meissä on ja joka voi todellistua myöhemmin seurauksena tämän hetken töistämme ja teoistamme. Skuld kuvaa myös niitä prosesseja, joihin voimme vaikuttaa, mikäli pystymme merkittävässä määrin huomioimaan mutkikasta syiden ja seurausten ketjua. Urdhrin ja Verdhandin prosessien kautta Skuld, "tuntematon tulevaisuus" voi saada konkreettisen muotonsa. Samoin voivat paljastua vielä tähän asti latentteina ja kätkeytyneinä olevat minuutemme ominaisuudet.

Perthro kuvastaa riimun nostamista (myös sitä "avautumista Salaisuudelle", mistä filosofi Martin Heidegger on kirjoittanut). Perthro on kaiken elämän, kuoleman ja uudelleenilmentymisen kolmivaiheisen prosessin riimu. P-riimun voima ilmenee elämässämme usein myös synkronisiteetin, "merkityksellisten sattumien", muodossa. Synkronisiteetti on mm. psykologi Carl Jungin käyttämä termi, jolla hän selitti sitä, miten mikrokosmos (subjektiivinen universumi) ja makrokosmos (objektiivinen universumi) ovat keskinäisessä vastaavuussuhteessa.

Perthron salaisuutta ymmärtääkseen, riimutyön tekijä voi tutkia erilaisia pelejä, niiden strategioita ja niiden taustoja. On myös syytä pohtia, mitä "pelejä" me elämässämme ja ihmissuhteissamme pelaamme, kenen kanssa ja miksi? Mitä opimme niistä, mistä ne ovat saaneet alkunsa ja mihin ne johtavat? Riimuneuvonpidossa nostettu P-riimu saattaa kehottaa meitä toden teolla testaamaan itseämme, "laittamaan itsemme likoon", ottamaan vastaan uusia haasteita, vaikka vain sen takia, että näemme, selviämmekö niistä. Germaanisten heimojen historiaan perehtyvä tulee huomaamaan, että perthro onkin kaikkein selkeimmin germaanista mielenlaatua ilmentävä riimu.

Kertoisitko, Tapio, mitä sinä ajattelet Perthro-riimusta, kohtalon käsitteestä sekä Urdhrista,Verdhandista ja Skuldista suhteessa riimuneuvonpitoon?

- Ensio Kataja

Maailmanpuu

2006-04-09T12:24:00.000Z

Hyvin sanottu, Ensio.

Eihwaziin voi liittää “tietoisuuden talon” eri kerrokset, joista olen kirjoittanut toisessa kirjassani, joihin viittaan Aletheia-blogissani, ja joista tuossa edellisessä kirjoituksessasi kysyit. Nämä "tietoisuuden talon" kerrokset voi nähdä nousevan yksinkertaisen olento-tietoisuuden kautta (johon liittyy mm. välitön reflektoimaton itsen kokeminen suhteessa biologisiin perustarpeisiin ja itsen hahmottamiseen tilassa) korkeampiin ja itsereflektiivisimpiin tietoisuuden tasoihin asti (ns. toisen tason kognitiivisiin ominaisuuksiin, kykyyn ”ajatella ajatuksiaan”). Tähän olemassaolon vertikaaliseen kokemuksellisuuteen koko skaalallaan viittaa myös eihwaz-riimu.

Joillekin lukijoista asia saattaa olla tutumpi erilaisten maailmanpuu-myyttien kautta, vaikkapa shamanistisista traditioista. Filosofian kautta asiaan voi joillekin olla hyödylliseksi referenssiksi tietoisuuden ei-verbaaliset ja verbaaliset muodot (ns. phenomenal ja access-consciousness).

- Tapio Kotkavuori

Pyhä marjakuusi

2006-03-10T06:08:00.000Z

Jos jeran sykli on tuonut hyvän sadon, voi eihwaz-riimu ilmentää tällöin jonkin prosessin tai elämänvaiheen loppuun saattamista. Kaikille riimuille bipolaariseen tapaan voi eihwazin kohdallakin päätyä onnistumisen sijasta myös kehnoon lopputulokseen, ellei aika yksinkertaisesti ole oikea kyseisille muutoksille.

Eihwazin englantilainen riimuruno kuvailee marjakuusta, joka on ulkoa karhea, kova puu, joka juurtensa tukemana seisoo lujasti maassa. Tämä ilmentää kestävyyttä, jatkuvuutta ja eräällä tapaa jopa ”ikuista” elämää. Ikivihreä marjakuusi edustaa kuitenkin myös kuolemaa (muutosta); sen marjat ja neulaset ovat myrkyllisiä.

Islantilainen riimuruno puolestaan kuvaa eihwazia jänteväksi jouseksi, hauraaksi raudaksi ja jättinuoleksi. Samoin kuin marjakuusi on toiminut germaanisilla heimoilla jousipyssyjen raaka-aineena, myös E-riimulla on suojelevia ominaisuuksia.

Eihwaz kurottaa vertikaalisesti kohti Asgardhrin korkeimpia huippuja, mutta työntyy samaan aikaa myös syvyyksiin, suuntanaan Hel; tämä ylempien ja alempien maailmojen yhteyden todellinen mysteeri avautuu täysin vasta systemaattisen, odinilaisen riimutyön myötä. Eihwazin voiman valjastaminen täysimittaisesti vaatii arkkityyppisen riimumestari Ódhinnin esimerkin mukaista toimintaa, jota käsittelen PYHÄ-blogissani kirjoituksessa Rúnatals þáttr Óðins.

Eihwazin kohdalla voitaisiin myös käsitellä "tietoisuuden talon huoneita", vai mitä, Tapio?

- Ensio Kataja

Syklien ytimessä

2006-03-05T07:36:00.000Z

Initiatorisesti eräs oleellinen näkökulma jeraan on se, miten sisäinen ja ulkoinen syklisyys nivoutuvat toisiinsa. Ulkoinen syklisyys liittyy aikaan, vuodenkulkuun ja muihin selkeisiin ajallisiin jaksoihin. Sisäinen syklisyys liittyy oman sisäisen kokemusmaailman elementteihin. Riimujen magiaan ja niihin sitoutuneeseen initiatoriseen olemassaolon kokemistapaan kuuluu, että sisäinen ja ulkoinen nivoutuvat dynaamisesti yhteen. Keho, fyysinen maailma, ei ole vitkille sielun vankila. Kokonaisvaltainen onni on jotain, missä nämä minuuden puolet täydentävät toisiaan ja menevät monella tapaa limittäin.

Jeraa on mielenkiintoista tarkastella suhteessa Futharkin ensimmäiseen ja viimeiseen riimuun (fehu ja othala) kuten Ensio jo hyvin huomioi. Lisään tähän, että jeraa on hyödyllistä tarkastella myös suhteessa kahteen sitä seuraavaan riimuun, eihwaziin ja perthroon. Jos jera on initiaatin olemassaolon horisontaalisen tason syklinen ydin, ikuisen paluun myytin mysteeri, on eihwaz oman olemassaolon vertikaalinen ulottuvuus, erilaisten tietoisuuden tasojen hierarkioiden mysteeri, aina Asgardhrista Midgardhrin kautta Heliin (tämän suhteen on mielenkiintoista ajatella myös tiwaz-riimua ja siihen liittyvää Irminsulia). Kaikki, mitä vitkin elämässä on jeran syklien ja eihwazin tasojen kautta tullut olevaksi, on loogisena jatkumona perthron mysteerissä wyrdinä. Germaanisten myyttien Yggdrasill-maailmanpuuta tarkastellen tämä kaikki tapahtuu maailmoiden risteyspisteessä, Midgardhrissa, erityispainon ollessa Midgardhrin ja Vanaheimrin välissä.

Maagisten metodien suhteen liitän jeraan kiinteästi mm. päiväkirjan ja maljojen juonnin. Ne, keillä on käsillä ensiteokseni Vasemman Käden Polku, voivat lukea aiheesta lisää kirjan kappaleista Päiväkirja ja Karhunmalja. Uskontotieteen piiristä jeran mysteeriä lienee parhaiten valottanut Mircea Eliaden klassikko Ikuisen Paluun Myytti.

- Tapio Kotkavuori

Jera ja ikuinen paluu

2006-02-19T16:51:00.000Z

Svetlana Bakushina: Jera

Sato on kaikkien etu
ja hyvä kesä
ja korjattu pelto.

(Islantilainen riimuruno)

Siinä missä isa-riimu ilmensi keskittymistä minuuteen ja johonkin pisteeseen elämässä, on jera "ikuisen paluun" riimu. Luonnossa jeran voima esiintyykin vuodenaikojen vaihtumisena; mikäli talvi tuntuu pitkältä ja pimeältä, voi lohduttautua sillä, että se vaihtuu kuitenkin aina kevääseen ja kesään. Tämä näennäinen itsestäänselvyys pätee moneen muuhunkin asiaan.

Jera on ylipäänsä kaikenlaisten syklien riimu. Riimutyön tekijälle jera osoittaa tähänastisen työn sadon. Jera on sikäli armoton (kuten tietyssä mielessä kaikki riimut), että se antaa sen, mitä kukin ansaitsee, ts. mitä on omalla tietoisella työllä ja vaivannäöllä saanut aikaiseksi. Jera osoittaa aiempien tekojen tuloksen.

Jera on ajoituksen riimu. Tämä ilmenee niin positiivisessa kuin negatiivisessa merkityksessä. Jera voi tuottaa niin maallista vaurautta kuin henkistä yltäkylläisyyttä, mikäli ajoitus on ollut oikea ja "siemenet on kylvetty hyvään maahan". Negatiivisimmillaan jera ilmenee siinä, miten toistamme omat virheemme, vaikka pääsisimmekin ajoittain "uuteen alkuun".

Syvemmällä tasolla J-riimun mysteeri kytkeytyy ensimmäiseen (fehu) ja viimeiseen (othala) riimuun. Jeran voima vahvistuu, heikkenee ja vahvistuu jälleen uuteen alkuun. Sitä voi hyödyntää dynaamisen liikkeen ja muutoksen aikaansaamisessa. Tämä vaatii kuitenkin tarkkuutta ja kärsivällisyyttä: jos "satosi" ei vielä tänään ole suurin suuri, seuraavan syklin vaihtuessa tilanne saattaa olla jo toinen. Tämä kaikki on kiinni siitä, kuinka hyvin jeran voimaa osaa hyödyntää.

- Ensio Kataja

Jäässä, osa II

2006-02-15T17:44:00.000Z

Hei Ensio,

sen verran hyvin ja kiteyttäen sanoit isasta, että tuohon ei tule paljon lisättävää mieleen. Pari ajatusta kuitenkin.

Isa on avautunut minulle painopisteeltään hyvin abstraktina asiana. Sen pääpaino tuntuu olevan todella laajassa yleisessä ”kosmisen jään” funktiossa. Tämä jäämäisyys ilmenee kiteyttämisenä, asioiden kasassa pitämisenä. Isa pitää erilaisia kokonaisuuksia yhtenäisinä. Initiaatin kohdalla tämä kiteyttäminen ilmenee selkeiten ehkäpä persoonatason egon kautta. Ego on kiteytymä itsen kokemisesta. Mikäli initiaatilla on liikaa isaa, hänen egonsa ja sen dynaamiset rajat ovat kuin asenteellisessa jäässä, jämähtäneet joustamattomasti paikoilleen suhteessa muuttuviin tilanteisiin ja elämän haasteisiin. Jos taas isaa ei ole tarpeeksi yksilön elämän kokonaisuudessa, hänellä ei ehkä ole ”selkärankaa”; selkeitä linjoja ja periaatteita joiden kanssa tehdä valintoja ja päätöksiä.

Hyvänä peilinä isalle on tulinen fehu, futharkin ensimmäinen riimu.

-Tapio kotkavuori

Jäässä

2006-02-02T06:39:00.000Z

Tarvetulen hehkusta siirrytäänkin vanhemman futharkin toisessa aettirissa jään jähmeyteen. Niflheimristä voimansa ammentava isa tasapainottaa Muspellsheimrin väkevää tulisuutta.

I-riimun mahti ilmenee siinä, että se asettaa kaiken omalle paikalleen. Parhaimmillaan se voi esimerkiksi lujittaa tietoisuutta, mutta isalle on ominaista myös saada asiat jähmettymään silloin, kun niihin pitäisi saada liikettä. Negatiivisimmillaan isa ilmenee juuri voimattomuutena, haluttomuutena saattaa päätökseen asioita. Hyviä puolia kuitenkin on, että isa voi lisätä itsehillintää ja keskittymiskykyä; jää rauhoittaa ja viilentää, jarruttaa liiallista impulsiivisuutta ja kuumapäisyyttä. Jos ongelmasi ovat tällaisista seikoista lähtöisin, isa on hyvä kumppani muutoksessa.

Isa ilmenee myös sokeassa itsekeskeisyydessä tai ”kuoreen vetäytymisessä”. Aika ajoin on toki hyväkin pysähtyä hieman. Kaiken hektisen elämän keskellä isa voi auttaa ymmärtämään paremmin itseä ja omia voimavaroja.

Riimutyössä isa osoittaa elämäsi nykyisen tilan. Arvioi asioita uudelleen. Keskitä tahtosi. Unohda kaikki epäoleellinen. Käänny takaisin kohti Itseä, syvintä olemustasi. Tämä on isan viesti ja sen voima.

- Ensio Kataja

Tarvetulen kirous ja siunaus

2006-01-28T19:56:00.000Z

Hei, Ensio,

kirjoitit erittäin osuvasti nauthiziin liittyvästä tarvetulesta.

Ajattelin pari viikkoa sitten, että nauthizista syntyy tähän blogiin teksti tuosta vain. Vaan eipä syntynytkään. Riimun ydin iski päälle elämässäni sellaisella voimalla, että piti kaivaa vanha kunnon Nietzschekin haudastaan sisäistä tultani käsittelemään ja suuntaamaan. Savua tästä voi haistella myös nauthizin aikana aloittamasta uudesta blogistani.

Kirjoitit:

Initiatorisen riimutyön näkökulmasta nauthiz on mitä hyödyllisin riimu, vaikka siihen usein suhtaudutaankin suorastaan epäonnea ja kaikenlaista vastustusta tuottavana voimana. Suurin vastarinta on kuitenkin peräisin omasta itsestämme, olipa kyseessä sitten ei-toivotun muutoksen pelko, silkka laiskuus tai tietämättömyys.

Nimenomaan. Ja tätä kautta tulee hyvin esiin myös se, miksi nauthiz on mitä nietzscheläisin riimu. Tämän riimun initiatorisessa ytimessä on itsen ylittäminen. Ilo siitä, että elämässä on vastusta ja haastetta, mitä kautta vahvistaa itseään. Tämän lisäksi kyseessä on ymmärrys, että mukavuus ja epämukavuus, ilo ja suru, tuska ja nautinto, heikkoudet ja vahvuudet, ovat kaikki eri puolia sisäisen tarvetulen dynaamisesta luonteesta. ”Vastoinkäymiset” ovat usein vastoinkäymisiä perinteisessä mielessä vain, jos niitä ei näe tällaisesta syvemmästä perspektiivistä, missä on pohjalla sisäinen tarve vahvistua, löytää uutta suuntaa, kokea vitaalista elämän hehkua.

Nietzsche itse oli muuten oiva elämä esimerkki tarvetulen filosofiastaan. Hänen filosofiansa kehittyi kautta hänen uransa, ja juuri sellaisessa hengessä, jossa väkevästi toivotetaan tervetulleeksi haastetta haasteen perään, ja rohjetaan avautua muutokselle.

Tarvetuli on sekä kirous että siunaus samaan aikaan, ja initiaateille jotain, mitä ilman he eivät voi eivätkä halua elää - se on Nietzschen kirjoittamassa mielessä amor fati.

- Tapio Kotkavuori

Tarvetulen loimu

2006-01-13T05:50:00.000Z

Hei Tapio,

Viime päivinä olen huomannut nauthizin monessa asiassa. N-riimu ilmentää kaikenlaista vastarintaa ja kitkaa, mutta myös, kuten omalla kohdallani, tarvetta tehdä tiettyjä asioita. Nauthizin kohdalla puhunkin kirjassani "tarvetulesta". Se syntyy erityisesti sisäisestä kitkasta, jota ilman initiatorinen työ olisi mahdotonta. Arjen ympyröissäkin nauthizin polte ja puristus saattavat tuntua, kun on tehtävä jotain: aina on olemassa asioita, joiden hoitaminen ei ehkä ole niin mukavaa, mutta välttämätöntä. Englantilainen riimuruno sanookin oivallisesti:

Tarve on rajoituksen tunne rinnassa/vaikka ihmisille siitä usein tuleekin/apu ja pelastus/jos he huomioivat sen ajoissa.

Initiatorisen riimutyön näkökulmasta nauthiz on mitä hyödyllisin riimu, vaikka siihen usein suhtaudutaankin suorastaan epäonnea ja kaikenlaista vastustusta tuottavana voimana. Suurin vastarinta on kuitenkin peräisin omasta itsestämme, olipa kyseessä sitten ei-toivotun muutoksen pelko, silkka laiskuus tai tietämättömyys.

Nauthiz merkitsee vaikeuksia, mutta vain, ellei toimita tietoisesti. Syvemmällä tasolla nauthizin mysteeri on väylä voimaan ja tietoon, joka paitsi lisää omia vaikutusmahdollisuuksia maailmassa, myös antaa yhä selkeämpiä välähdyksiä henkilökohtaisesta suunnasta ja kohtalosta (wyrd).

Olen joskus ajatellut, että nauthiz on myös mitä nietzscheläisin riimu, muistellen kyseisen filosofin kuuluisaa ja hyvin kulunutta fraasia: se mikä ei tapa, vahvistaa. Toinen vastaavanlainen sanonta nauthiziin liittyen voisi olla: tee mitä on tehtävä. Niin initiatoriseen riimutyöhön kuin päivittäisen elämän kuvioihin liittyen kannattaa kysyä itseltään, mitä minun todella tulisi tehdä, jotta saavuttaisin päämääräni?

Tarvetuli loimutkoon!

- Ensio Kataja

Lumihiutale

2006-01-11T10:08:00.000Z

Hagalaz on vanhemman futharkin riimuista oikeastaan ainut, jonka kohdalla suosin yhtä paljon riimun muodon kohdalla sen nuoremman futharkin ilmentymää, joka on kuin lumihiutale. Tuo muoto ilmentää hienosti holistisuutta, joka hagalazissa painottuu. Samalla ilmenee osuvasti riimuun liittyvä "kylmä kauneus"; tunne itsen potentiasta joka puhuttelee monia itsen puolia samaan aikaan tavalla, joka usein tarkoittaa myös jonkinlaista kriisiä. Tässä tapauksessa kriisi ei ole välttämättä negatiivinen asia, vaan lähinnä mahdollisuus kasvuun, mielekkääseen muutokseen omassa elämässä. Hagalaz on riimuista yhdeksäs, mikä sopii symbolisesti riimuun liittyvään kokonaisvaltaisuuteen ja itsestä lähtevään ja itseen palautuvaan potentiaan.

Mielenkiintoisena kuriositeettina mainittakoon, että uuden vuoden aamuna Etelä-Suomessa sataa pyrytti lunta pitkästä aikaa. Ajankohtahan oli, kuten blogin lukijat tietävät, siirtymämme hagalaziin.

- Tapio Kotkavuori

Kylmä jyvä

2006-01-01T10:23:00.000Z

Rae sataa kovaa/kaikkien Heimdallrin lasten päälle/mutta jopa käärme luikertaa vapaasti/jumalten luotua maailman.

Noin kuuluu muutama vuosi sitten inspiroituneessa tilassa luomani hagalaz-riimuruno. Ilontäyteisen (wunjo) vuodenvaihteen jälkeen uusi vuosi aloittaakin sopivasti vanhemman futharkin toisen aettirin. Sen ensimmäinen riimu on hagalaz, jonka voima on todellakin raesateen kaltainen: se on muutosten voima, joka voi tuhota jo kylvetyt kasvun siemenet, ellei riimutyön tekijä pidä varaansa.

Hagalaz, kosmisen tulen ja jään kohtaamispiste, ilmentää myös kaikkien asioiden ydintä; se on suuren potentiaalin riimu, mutta myös mahdollinen onnettomuuksien, kriisin ja traumaattisten kokemusten katalyytti. Emme aina pysty vaikuttamaan kaikkiin negatiivisiksi mieltämiimme asioihin, mutta hagalazin voimalla voimme oppia tulkitsemaan enteet sekä tekemään tietoisia tekoja pelkän ärsykkeisiin reagoinnin sijaan.

Hagalaz on vanhemman futharkin yhdeksäs riimu. Yhdeksän on kaikkein tärkein, pyhin luku germaanisessa traditiossa ja kuten Riimujen viisaus-kirjassani mainitsen, hagalaz ilmentääkin pyhän elementtiä: erillisyyden (wihaz) ja yhteyden/kokonaisuuden (hailagaz) bipolaarista periaatetta. Yhdeksän tulee esiin traditiossa yhä uudestaan: Ódhinn roikkui maailmanpuussa yhdeksän yön ajan ja maailmoja on yhdeksän. Ásatrún piirissä taas puhutaan yhdeksästä ylevästä hyveestä, joiden mukaan eläminen on alku henkiselle tasapainolle ja ”maailman saamiselle paremmin haltuun”. Näennäisestä negatiivisuudestaan huolimatta hagalaz on oivallinen riimu myös tässä tarkoituksessa, kun pyritään ymmärtämään paremmin itsen ja maailman välistä vuorovaikutussuhdetta. Tällöin hagalaz voi johdattaa toivottuihin, tietoisesti luotuihin muutoksiin ja vastoinkäymiset sulavat kuin rakeet pian maahan pudottuaan.

- Ensio Kataja

Ilo ja uusi vuosi

2005-12-31T14:46:00.000Z

Elämme jälleen kulttuurisesti hyvin liminaalista aikaa. Länsimaissa vuosi vaihtuu kohta. Tällainen vuoden vaihteen määritteen tekeminen edustaa Ódhinnin tietoisuuden lahjan ei-luonnollista potentiaa. Tämä on hyvä aika kylvää multiversumin kudokseen maagisia Tahdon siemeniä tulevalle vuodelle. Tämä on myös hyvää aikaa viettää aikaa ystävien kanssa wunjon hengessä. Juomasarvellinen sille ja tulevan vuoden mysteereille!

Reyn til Rûna!

- Tapio Kotkavuori

Ilo on tullut!

2005-12-27T11:18:00.000Z

Olen kirjassani julkaissut suomenkieliset käännökset vanhemman futharkin riimuihin liittyvistä runoista. Wunjo-riimun englantilainen riimuruno kuuluu seuraavasti:

Ilo kuuluu hänelle/jolla on vähän huolia/kipuja ja suruja/, ja hänelle, jolla itsellään on/valtaa ja siunausta,/ja kelvollinen asunto.

W-riimu ilmentää iloa, nautintoa ja harmoniaa niin ihmisten kuin elementtienkin välillä. Vaikka elämässä tarvitaan kitkaa ja tietoisia ponnistuksia, myös harmonialla on paikkansa. Wunjosta saa alkunsa todellinen ystävyys, kaikenlainen yhteisymmärrys, elämänilo ja elämästä nauttiminen.

Ilo loppuu kuitenkin lyhyeen, mikäli wunjon voima kuihtuu: se merkitsee valitettavasti yksinäisyyttä, vieraantumista niin itselle tärkeistä ihmisistä kuin jumalista ja korkeammista periaatteista. Nyky-yhteiskunnassa kuihtuneen wunjo-voiman voi havaita alati kasvavassa vieraantumisessa, syrjäytyneisyydessä sekä atomisoitumisessa. Aidon yhteisöllisyyden puute ilmentää pahasti heikentynyttä wunjoa. Myös ylenpalttinen omaan napaan tuijottaminen ja nihilismi edustavat nurin niskoin kääntynyttä wunjoa.

Huolehtimalla sisäisen ja ulkoisen maailman tasapainoisesta vuorovaikutussuhteesta, wunjo voimistuu ja noina tietoisina hetkinä elämä tuntuu vallan pursuavan syvää iloa.

Paljon wunjoa tulevalle vuodelle!

- Ensio Kataja

Sjálfr sjálfum mér

2005-12-26T08:32:00.000Z

Sattuipa tosiaan sopivasti, että gebo osui juuri jouluun. Tai ehkä pitäisi jättää ”sattumasta” puhuminen ja ottaa jälleen synkronisiteetti käsitteenä tilalle. Sen verran merkityksellisesti gebokin sattui kohdalleen. Kuten myös sekin, että sen enempää suunnittelematta tein joulun aikaan itselleni riimut siitä tammenoksasta, joka vanhasta Uppsalasta hiljan tekemältäni matkalta tarttui käteeni. Mutta niinhän se menee, kuten kirjassasi Riimujen viisaus osuvasti kirjoitat:

Riimut ovat eräänlainen tietoisuuden tiekartta, jota seuraamalla matkaat oman minuutesi ihmeellisiin ulottuvuuksiin. Ódhinnin lahja ilmenee kyvyssämme olla oman todellisuutemme intentionaalisia muovaajia: tämä on myös riimutyöhön liittyvän ”magian” ydin.

Siinä joulupäivänä oksaa sahaillessani ja galdreja laulaessani mietin tietoisuuden rakenteen mysteereiden symboleja, Rúnatals þáttr Óðin-runoa, sekä sitä symbolista lahjaa, jota itselleni ”sattumalta” siinä Jouluna tein. Joulun etymologiaa ja taustoja tuli myös muisteltua.

Lopuksi pari jouluunkin osuvaa iättömän viisasta säettä Aale Tynnin mainiosti kääntämästä teoksesta Eddan Jumalrunot.

Korkean runo, säe 20:

Ahne mies
ei määränsä tunne,
syö itsensä hengiltä aivan;
viisaiden joukossa
vatsansa vuoksi
mies usein on naurun aihe.

Korkean runo, säkeet 39-41:

En nähnyt niin aulista
antajaa,
ettei vartoisi vastalahjaa,
niin avokätistä
omastaan,
että pahastuisi palkinnosta

Jos varallisuutta
on voittanut mies,
hän eläköön idartamatta;
moni oudoille säästää,
mitä rakkaille aikoi,
käy paljossa toisin kuin toivot.

Ilahduta ystäviä
asein ja vaattein,
sen parhaiten oivallat itse;
lahjat enentävät
ystävyyden ikää,
jos kohtalo kääntyy oikein.

Wassail!

- Tapio Kotkavuori

Gebo, tietoisuuden lahja

2005-12-23T05:45:00.000Z

Kuinka ollakaan, päädymme näin jouluna sopivasti G-riimuun. Alkugermaaninen nimi gebo tarkoittaa ”lahjaa” tai ”vieraanvaraisuutta”; muinaisenglantilainen gyfu lahjan lisäksi myös ”anteliaisuutta” ja muinaisnorjalainen gipt ”avioliittoa”.

Vaikka jouluun liittyen gebon voi toki mieltää tarkoittavan minkä tahansa lahjan antamista ja vieraanvaraisuutta, näkisin että erityisesti gebo on Ódhinnin kolmiosaisen lahjan (tietoisuuden, hengen ja muodon) periaate. Kirjassani Riimujen viisaus kirjoitan gebon hengessä seuraavaa:

Initiatorisen riimutyön aloittava saattaa myös oivaltaa, että riimujen perimmäinen todellisuus ilmenee meille juuri Ódhinnin lahjan, tietoisuuden, kautta. Riimut ovat eräänlainen tietoisuuden tiekartta, jota seuraamalla matkaat oman minuutesi ihmeellisiin ulottuvuuksiin. Ódhinnin lahja ilmenee kyvyssämme olla oman todellisuutemme intentionaalisia muovaajia: tämä on myös riimutyöhön liittyvän ”magian” ydin.

Gebo on myös kahden ihmisen riimu; se ilmentää kaikkea polaarisuutta, jännitettä ja vetovoimaa, niin myönteisessä kuin kielteisessä merkityksessä. Gebo saattaa viitata uuden ihmissuhteen alkuun tai sellaisen kariutumiseen.

Initiatorisessa riimutyössä gebo paljastuu konkreettisesti Yggdrasill-mysteerin keskeiseksi riimuksi: aivan kuten Eddan Korkean runon säkeistöt 138-145 Ódhinn-jumalan myyttisen esimerkin kautta kertovat, se ilmentää luonnollisen itsen ja sen monien pyyteiden ”uhraamista” tietoisuuden kehittämisen työlle ja siten ihmisen ei-luonnolliselle Itselle.

- Ensio Kataja

Kenaz ja luovuus

2005-12-22T14:27:00.000Z

Hyviä huomioita jälleen, Ensio.

Kysyit ajatuksiani kenazista ja luovuudesta.

Eräs hyödyllinen tapa tarkastella riimuja, on miettiä, miten ne ovat suhteessa niitä lähellä oleviin riimuihin aettirissa. Jos kärjistää, voi sanoa, että raidhoon sen eräässä epätäydellisessä muodossaan voi liittää yliälyköt, joiden elämässä on kyllä täsmällisyyttä, itsekuria, ja tasaisesti elämän projekteja eteenpäin vievää ”rytmiä”. Mutta intohimo, luovuuden palo, merkityksellisyyden kokeminen, mysteerin ja magian kokeminen, voi olla heillä aika vähissä. Pahimmillaan tämä voi johtaa umpikujanomaiseen eksistentialistiseen ahdistukseen, La nauséen.

Kenaz on helppo liittää taiteilijoihin. Luovuus, intohimo, spontaanius. Merkityksien joskus niin pakottava ja sielua repivä palo. Tarve ilmentää itseään. Aivan holtittomana kenaz ilmenee taiteilijoissa, jotka ovat intohimonsa holtittomasti vietävinä, onnistuen parhaimmillaan luomaan myös jotain suurta, mutta eläen täysin irrationaalista, suunnittelematonta ja itsetuhoisaakin elämää. Kehnoimmillaan kenaz ainoastaan polttaa heidät karrelle, ilman taiteellisia virstanpylväitä. Jos tähän liittyy vielä huonoa raidhoa, umpikujanomaista eksistentialistista ahdistusta, ratsastetaan soihtu kädessä ruutivarastoon tai psykiatriselle osastolle.

Pienenä ajatustyönä voi tarkkailla, millä tavalla nämä edellämainitut puolet ilmenevät ajassamme vaikkapa taiteen tai tiedeuskon piirissä.

Vitki, maagikko, tarvitsee sekä intohimoa että täsmällisyyttä. Mahdollisuutta spontaanisuudelle ja suprarationaalisen inspiroivalle kosketukselle, mutta myös järkevää kontekstia, älykkäästi valittuja raameja, joilla tämä luovuuden tuli suunnataan maailmankaikkeuteen hedelmällisellä tavalla. Fehu –ja uruz-riimuja voi miettiä tässä yhteydessä myös. Ilman uruzin suuntaa fehun energia saattaa levitä hallitsemattomasti ympäriinsä tai patoutua ja sitä kautta polttaa kantajaansa.

Kun nämä puolet, kärjistäen ilmaistuna äly ja tunne, saavuttavat toimivan dynaamisen kokonaisuuden, myös tietoisuuden kipinä pääsee mysteerissään avautumaan optimaalisesti maagikolle. Sen suhteen voi tähän väliin kerratakin ansuzin mysteeriä, joka seuraavaksi käsiteltävän gebon kautta ikäänkuin uudelleenilmenee seuraavassa potenssissaan ensimmäisen aettirin maagisessa formulassa.

- Tapio Kotkavuori

Kenazin liekit

2005-12-14T06:44:00.000Z

Siinä missä raidho saattaa auttaa tekemään "oikeita asioita oikeaan aikaan" (sinun kohdallasi, Tapio, tämä tarkoitti esimerkiksi tuon matkasi toteuttamista ja uuden vaiheen aloittamista elämässäsi), vanhemman futharkin kuudes riimu, kenaz, tuo esiin luovuuden. Kenaziin liittyvä englantilainen riimuruno sanoo:

Soihtu on kaikille eläville/tulestaan tuttu/se on kirkas ja loistava,/se yleensä palaa/kun ylimykset lepäävät salissa.

Kenazin valossa olen tarkastellut monia asioita entistä lähempää. Myös uuden luominen on ollut voimakasta. Kenazin roihu voi hallitsemattomana kuitenkin olla vaarallinen; esimerkiksi monien taitelijoiden elämään liittyvät tragediat ja hillittömyydet ovat seurausta hallitsemattomasta kenaz-voimasta. Kenazin kanssa voi siis myös polttaa näppinsä tai tulla sairaaksi. Kenazin norjalainen ja islantilainen riimuruno viittaavatkin "kipuun" ja "suruun".

Tasapainoisella tavalla ohjattuna kenazin liekit lämmittävät, aivan kuten tuli takassa talvisena iltana. Kenaz ilmentää kykyä muovata asioita sekä objektiivisessa että subjektiivisessa maailmassa; valitettavasti se voi myös johtaa loppuun palamiseen tai kaikenlaisten luovien energioiden kuihtumiseen.

Kenaz on myös voimakas seksuaalisuuden riimu, ja siihen pätevät pitkälti samat kommentit kuin luovuudenkin suhteen.

Miten sinä, Tapio, olet luovana ihmisenä kokenut kenazin?

- Ensio Kataja

Raidho matkana

2005-12-13T00:21:00.000Z

Kuva: Tapio Kotkavuori

Riimurunoissa raidhon yhteydessä puhutaan matkasta. Tämä voi tarkoittaa yksinkertaisesti jotain konkreettista, fyysistä matkaa. Matka voi kuitenkin olla myös subjektiivisempaa laatua, siirtymää elämänvaiheesta tai asiasta toiseen. Yksinkertaistaen voisi sanoa, että raidho tarkoittaa kulkua pisteestä a pisteeseen b, ja parasta mahdollista tapaa tehdä tuo matka.

Omassa elämässäni Raidho nivosi hiljan niin subjektiivisen kuin objektiivisenkin puolensa matkassani vanhaan Uppsalaan. Matka itsessään oli jo eräänlainen siirtymäriitti, mutta muodollisesti se oli sellainen vasta alueen kolmella kuuluisalla kukkulalla, Kunghögarnalla, jossa luin Havamalin säkeet 138-145, nostin juomasarven Óðinnille ja itselleni, ja aloitin erään uuden Työn elämässäni.

Raidho, ansuz-riimua seuraavana, on matka, suuntautuminen universumissa, joka on korkeamman tajunnantilan inspiroima ja informoiva. Näin sillä on syvimmässä muodossaan yhteys siihen, mitä Rudolf Otto kutsui käsitteillä Mysterium Tremendum et Fascinans. Yksinkertaistaen, tämä tarkoittaa sitä, mitä voidaan pitää tietoisuuden muodoista pyhimpänä. Jotkut lukijoista saattavat löytää tästä myös erään linkin Ension omalla blogillaan esittämään modernismin kritiikkiin.

- Tapio Kotkavuori

Raidhon liike

2005-12-05T06:39:00.000Z

Sanojen voima on merkittävä, sillä sanat voivat johtaa tekoihin; hyvä että otit tämän esille, Tapio. Ansuzin siivittämät sanat saavat yleensä aikaan muutoksia ja ainakin jonkinlaista liikettä. Tämä johtaa raidho-riimuun, johon Riimujen viisaus-kirjassani yhdistän ”syklisen, rytmikkään ja suhteellisen liikkeen”. Raidhon ollessa kyseessä kaikissa riimurunoissa mainitaankin "ratsastaminen".

Raidho edustaa paitsi liikettä, myös järjestelmällistä muutosta, oikeutta sekä dynaamista itsen ja maailman oikean järjestyksen prosessia. Yksinkertaisimmillaan raidho sanoo: käytä järkeäsi ja pyri tasapainoon elämässäsi. Ratsastaminen on hankittu taito, jota pitää harjoittaa, jotta siinä kehittyisi mahdollisimman hyväksi. Se ei ole aina helppoa. Ratsastaminen vaatii tasapainoa, fyysistä kuntoa, valppautta ympäristöstä, hevosen liikkeistä. Ratsastajan on ohjattava hevosta, eikä päinvastoin. Riimutyön tekijän on siis syytä omata tiettyä kurinalaisuutta, eikä antaa kaikenlaisten ulkoisten ärsykkeiden vaikuttaa tekemisiinsä.

Raidhon myötä on mahdollista päästä eroon lukkiutuneista asenteista, nähdä tekonsa ja toimensa uudessa valossa sekä uudelleen järjestää elämäänsä. Aivan kuten muinaisgermaanisten heimojen keskuudessakin, teot kertovat ihmisestä aina enemmän kuin pelkät sanat. Olemmeko pelkkää puhetta vai tuleeko elämästämme tietoisten tekojen sarja, tähän raidho voi vaikuttaa.

Arkielämässä raidhon nurja puoli tuo esiin ylenpalttisen byrokratian vaikutuksen. Myös lakiasioiden kiemurat ovat silkkaa raidhoa, olipa kyseessä voitto tai häviö. Lakiasioiden lisäksi raidho on yhteydessä kaikenlaisiin vannottuihin valoihin. Onkin hyvä pohtia, millaisia valoja me itse kukin olemme vannoneet ja miksi? Mitä olemme luvanneet, joko itsellemme tai muille? Entä olemmeko pitäneet lupauksemme?

- Ensio Kataja

Ansuz ja sanan magia

2005-12-03T17:03:00.000Z

Lopetit viime kerralla osuvasti, Ensio. Aprikoin hiljan, miten olen viime aikoinakin onnistunut sekä todella hyvin miettimään, mitä suustani päästän, että mitä olisin voinut jättää toisinaan kokonaan sanomatta. Sanoissa on voimaa. Ne muovaavat osaltaan maailmaa. Sen voi jokainen varmistaa omakohtaisesti, miettien vaikkapa sanojensa roolia ja vaikutusta moniin oman elämän aallonharjoihin ja pohjamutien raapaisuihinkin. Tässä olemme ansuz -riimun mysteerin edessä.

Sanat, verbaalimagia, galdri, ovat odinilaiselle magialle ominta aluettaan. Eivätkä sanat sinällään, tyhjäpäinen puhe tai viisastelu, vaan harkittu, moniulotteinen ja tietoinen puhe. Ei ole sattumaa, että ansuz on riimuna aettirissa neljäs, sitä edeltävän teesin, antiteesin ja synteesin jälkeen. Kokonainen näkemys, tietoisuus, syntyy samalla tapaa polaarisesti, kiteytyy suuntaansa niiden välistä, kantaen Mysteerin hehkua eteenpäin multiversumin pimeyteen.

- Tapio Kotkavuori

Tursaansydän, valknútr ja ansuz

2005-11-21T06:56:00.000Z

Mielenkiintoista, Tapio, että nostit Mjóllnirin esiin. Se on tosiaankin yhä vahva, mielekäs ja autenttinen symboli. Thurisaz-riimun ja Thórrin vasaran yhteydessä tuli muuten mieleeni myös tursaansydän, jota on Suomessa tavattu erilaisista vanhoista puuesineistä, astioista ja aitanovista. Esimerkiksi kirjailija Ilmari Kianto löysi tällaisen merkin 1800-luvun lopulla Suomussalmella lapsuudenkotinsa rannassa olevasta isovihanaikaisen ladon ovesta. Jotain tursaansydämen arkkityyppisestä voimasta kertonee sekin, että Kianto käytti sitä sittemmin koko elinikänsä henkilökohtaisena symbolinaan. Perehtymällä kalevalaiseen myyttiin Iku-Tursosta, Äijön pojasta, saattaa päästä tursaansydämen mysteerin jäljille.

Mjóllnirin ohella tärkeimpiä (omasta mielestäni tärkein) symboleja germaanisessa traditiossa on valknútr, ”Ódhinnin solmu”; symboli joka on niin monimerkityksinen, ettei sen kaikkia tarkoituksia voi yhdessä kirjoituksessa edes tuoda esiin. Valknútr ei ole kirjani kannessa koristeena (vaikka se esteettinen symboli mielestäni onkin) vaan se on avain germaaniseen psykokosmologiaan: Yggdrasillin yhdeksään maailmaan, riimujen magiaan ja koko odinilaiseen initiaatioon, jossa Ódhinnin myyttistä esimerkkiä seuraten itse annetaan Itselle. Valknútr, joka tunnetaan myös ”kaatuneiden solmuna”, on ollut germaanisten heimojen keskuudessa Ódhinnille omistautuneiden soturien ja ylimysten symboli, jonka kantaja on ollut henkisesti valmis liittymään Ódhinnin soturien joukkoon Valhallassa.

Siinä missä valknútr kytkeytyy kiinteästi Ódhinniin ja hänen salaisuuksiinsa, on myös thurisaz-riimua vanhemmassa futharkissa seuraava ansuz Ódhinniin yhdistetyimpiä riimuja. Ansuzin islantilainen riimuruno sanookin: ”Aasa on muinainen isä ja Ásgarðin päällikkö ja Valhallan johtaja”. Ansuz on puheen, runouden, tiedon ja inspiraation riimu, joka mahdollistaa pääsyn korkeampaan tietoisuuden tilaan. Riimun synkempi puoli on se, että ansuz ilmentää helposti myös meille tyypillisiä harhakuvitelmia sekä herkkyyttä ymmärtää asiat väärin. Ansuzin voima kääntyy meitä vastaan esimerkiksi silloin, kun puhumme asioista vastoin parempaa tietoa.

Niin valknútrin kuin ansuzin mysteereihin perehtyvän on muistettava oma päämääränsä, tietoisuuden kehitykseen tähtäävä työnsä, niin hän ei eksy multiversumin maailmoihin eikä erehdy pitämään subjektiivisia fantasioita viisautena tai merkkeinä jumalilta. Ansuzin initiatorisen merkityksen kirkastuminen johtaa myös siihen, että riimutyön tekijä ymmärtää, ettei Ódhinnia tule ”palvoa”, vaan pikemminkin kannattaa pyrkiä tulemaan Ódhinnin kaltaiseksi. Ansuz paljastaa myös, ettei Ódhinnia kannata ”etsiä”, vaan ennemminkin on syytä etsiä niitä oman minuuden ja multiversumin mysteereitä, joita myös Ódhinn etsii.

Ansuziin liittyen olen havainnut hyväksi tehdä aika ajoin yksinkertaisen käytännön harjoituksen, jota voi suositella muillekin: ennen kuin avaan suuni, mietin, mitä minulla on todella sanottavaa.

-Ensio Kataja

Mjóllnirin muodosta ja voimasta

2005-11-20T12:52:00.000Z

Miettiessäni aiemmin mainittua Wingen maalausta ja Thurisaz-riimua, tuli mieleeni, miten riimuja voi opiskella monella tasolla: Niiden muotoja, niiden äännearvoja, niiden nimiä, niihin liittyviä riimurunoja, sekä niiden paikkaa suhteessa muihin riimuihin kokonaisessa aettirissa. Kirjassasi Riimujen Viisaus olet valottanut näitä kaikkia puolia hyvin niin teoriassa kuin käytännössä.

Kaikista riimuista on Thurisazista mielestäni ehkä helpoin aloittelevankin riimuihin perehtyjän löytää sen muodon symbolista merkitystä. Riimun pystyviivan ilmentäessä tietoisuuden vertikaalista ulottuvuutta Helistä Miðgarðrin kautta aina Ásgarðriin, on viivan puolivälissä oleva hakanen Miðgarðrin kohdalle osuva ”piikki” aasain ja jättien välisessä suhteessa, tietoisten (ei-luonnollisten) ja esi-tietoisten (luonnollisten) voimien jatkuvassa jännitteessä.

Thórrin, aasain puolustajan, vasaran muoto voi tätä kautta näyttää uudella tapaa merkitykselliseltä, eikä vain sattumalta. Jokainen täällä Miðgarðrissa, ”Mjóllnirin hakasessa”, kulkeva voi tunnustella, miten tähän riimuun liittyy omansalaista arkkityyppistä voimaa ja merkityksen tunnetta. Myös germaanisen/pohjoisen esikristillisen henkisyyden dynaamista maailmassa ilmenevää luonnetta voi samalla miettiä, ja ehkäpä uudelleen lukea jo aiemmin mainitsemani Alain de Benoistin False Contrasts-kappaleen hänen kirjastaan On Being a Pagan.

Mjóllnirin, tai suomalaisittain Ukon vasaran, voi nähdä eräänä mielenkiintoisena kollektiivisen alitajunnan heijastumana menneisyydestä tähän päivään. Tämän koruissakin edelleen suositun symbolin merkitys tuntuu pysyvän intuitiivisesti edelleen vahvana, vaikka ”vanhat jumalat” on koetettu pyyhkiä maton alle. Eikä Mjóllnir ole ainut lajissaan, vastaavia vahvoja arkkityyppisiä elementtejä on kulttuurissamme edelleenkin, vai mitä olet mieltä, Ensio?

- Tapio Kotkavuori

Thurisaz!

2005-11-18T07:35:00.000Z

Teräviä huomioita, Tapio!

Riimutyössä joutuu/pääsee (vasta-alkajana sitä saattaa herkästi ajatella että ”joutuu”, myöhemmin riimutyön tekijä toivottavasti havahtuu näkemään, että ennemminkin "pääsee") porautumaan todella lähelle myös niitä omia heikkouksia, ja loppujen lopuksi se onkin yksi tämän työn hienoimmista piirteistä: on oltava valmis rehellisyyteen, sellaiseen avoimuuteen oman Itsensä edessä, etteivät mitkään mahdolliset esiintymiskammot, pahimmat pelot tai fobiat ole sen rinnalla yhtään mitään.

Annoit minulle linkin thurisaz-riimun mysteeriin. Parhaimmillaan uruzin esiin nostama pelottomuus, omien voimavarojen ja heikkouksien alaston tiedostaminen johtaa hyvin sisään thurisazin energiaan; tahtotilaan, jossa omia päämääriä voi puolustaa ja edistää, kuin jumala Thórr Mjóllnir-vasarallaan ikään.

Germaanisessa mytologiassa jättiläiset ovat esitietoisia jumalten vihollisia, jotka järkyttävät aasojen ja vaanien rakentamaa järjestystä. Tässä Thórr tulee esiin suojelijana, järjestyksen puolustajana. Mainitsen kirjassani, että ”tursaat”, jättiläiset, reagoivat tietoisuuteen negatiivisella tavalla. Arjessa thurisazin negatiivinen voima ilmeneekin turhana aggressiona, riidanhaluna, sekä myös maailman taholta tulevana vastustuksena ja eräänlaisena sokeutena.

Riimutyössä näkee, kuinka thurisazin negatiivisuus ja positiivisuus kumpuavat kaikkein läheisimmin omasta itsestä. Thurisaz on tahtoa ja toimintaa, mutta ohjaamattomana tämä johtaa herkästi impulsiiviseen, jopa omia ylevämpiä tarkoitusperiä tuhoavaan ja heikentävään käyttäytymiseen. Tämä on luonteenomaista myös germaanisen mytologian jättiläisille: ne eivät ole tietoisesti ”pahoja” eikä tässä ole syytä mustavalkoiseen moralisointiin. Niiden luonto vain on se, mikä se on: jumalten viholliset ovat kykenemättömiä laajentamaan perspektiiviään. Tiedostamatta jätetyt thurisazin synkeät puolet saattavat johtaa pahimman luokan putkiaivoisuuteen, joka ei ole mikään naurun asia, vaikka saattaisi tässä siltä tuntua.

Thurisaz on avannut minulle näköaloja omaan impulsiivisuuteeni ja sokeuteeni tiettyjä asioita kohtaan. Tämä on vuosien varrella välillä hidastanut työtäni ja saanut minut initiatorisesta perspektiivistä tarkasteltuna "vaipumaan uneen". Mutta onneksi thurisaz on myös uudistumisen katalyytti: reagoiva voima muuttuu suunnatuksi, tietoisesti ohjatuksi voimaksi, joka oikealla toiminnalla pystyy välttämään vaarat, nousemaan oman tyhmyytensä (tiedostamattomuutensa) yläpuolelle Elämään, jota ohjaavat korkeammat periaatteet.

Englantilaisessa riimurunossa thurisazia kuvataan okaana, "joka on hyvin terävä jokaiselle, joka siihen tarttuu". Okaan sanotaan olevan myös "vahingollinen ja erittäin julma". Runossa on selkeä varoituksen sävy. Sadussa Prinsessa Ruusunen satuttaa itsensä värttinään ja vaipuu satavuotiseen uneen. Germaaninen versio Ruususesta on Sigdrifan runo, jossa tämä sankari Sigurdin herättämä valkyyri kertoo, kuinka "uniriimut" vaivuttivat hänet uneen.

Mutta oka voi pistollaan myös herättää unesta: saada meidät tiedostamaan asioita, joihin olemme suhtautuneet liian yksioikoisesti ja havahtumaan ulkoisiin ärsykkeisiin reagoivasta, ”sokeasta” elämästä. Niinpä thurisazin terävällä voimalla voimme porautua oman itsemme ja elämämme epäkohtiinkin entistä tehokkaammin, jälleen myyttisesti imitoiden jumala Thórrin ylevää työtä taistella aina jumalten puolesta, tietoisuuden voimien ja autenttisen ihmisyyden puolesta, luonnollistumisen sokeita voimia vastaan.

- Ensio Kataja

Uruzin Mysteeristä

2005-11-17T13:55:00.000Z

Erittäin osuvia huomioita, Ensio.

Uruzin suurin anti omaan Nine Doors of Midgard-projektiini vuosien 96-99 CE välillä oli, että huomasin skeemailevani tuhansia asioita päässäni aivan liikaa. Olin perfektionisti, enkä sen vuoksi saanut niin paljon todellisessa maailmassa aikaiseksi kuin olisin todella halunnut. Tuhosin 99% kirjoituksistani ja maalauksistani. Musiikkia en edes yrittänyt tehdä. Tämä tuotti turhautumista ja luovuuteni kohtuutonta tyrehtymistä. En antanut itselleni vapautta kokea luovuuden voimaa täysillä ja sitä, että asiat muovautuvat täydellisemmiksi niitä tehdessä.

Uruzin mysteeriin tutustumalla opin aivan uudella tavalla nauttimaan todellisesta tekemisestä, luovuudesta. Opin antamaan itselleni anteeksi joitain epätäydellisyyksiäni. Hyväksymään inhimillisyyttäni. Avautumaan aidosti inspiraatiolle, odhrin kosketukselle. Tärkeintä on suunta, konteksti. Yksittäisiin tekoihin tuijottaminen on hölmöä. Tästä tuleekin mieleen vanha Horatiuksen viisaus, jonka toivoisin jokaisen kunnon pakanan painavan sydämeensä:

Vivendi qui recte prorogat horam,
rusticus expectat dum defluat amnis.

(Joka jättää aloittamatta hyvän elämän
ja lykkää ratkaisevan hetken aina tuonnemmas,
on kuin sellainen, joka odottaa rannalla,
että joki virtaisi pois edestä).

Eräs pohjoisen/germaanisen perinteen suurimmista anneista minulle onkin ollut se raaka oikeasti elämää liikuttava voima, mikä liittyy pyhän ja profaanin yhteenliittymiseen. Taisteluhenki, joka on läsnä vaikkapa upeassa Tukholman kansallismuseossa säilytetyssä E. Wingen taulussa Thors strid med jätterna... mitä kautta annan sinulle, Ensio, aasinsillan Thurisazin mysteeriin.

Wassail!

- Tapio Kotkavuori

Fehusta Uruziin

2005-11-15T09:43:00.000Z

Herätit mielenkiintoisia ajatuksia, Tapio. Minäpä "rönsyilen" eteenpäin...

Kuten kirjassani Riimujen viisaus kerron, fehu on pohjimmiltaan ekspansiivinen voima: se virtaa ulospäin. Mutta käänteisenä, padottuna, se aiheuttaa tosiaankin vain vieraantumista ja atrofiaa myös hengen tasolla. Tämän seurauksena positiivinen liike ja kasvu pysähtyy, ihminen ”köyhtyy”, veltostuu ja sairastuu henkisesti (tämä viekin ajatukseni fehua seuraavaan uruz-riimuun, joka tarkoittaa mm. terveyttä). En pitäisi liioiteltuna väittää, että esimerkiksi nihilistinen elämänasenne ja äärimmilleen viety materialismi ovat myös omalla tavallaan seurausta fehun patoutumisesta.

Oli hyvä, Tapio, että otit esille myös Alain de Benoistin merkittävän teoksen On Being A Pagan. Esikristillisessä pakanallisesta ajattelussa on nähtävissä fehun autenttinen, kokonaisvaltainen voima: herooinen asennoituminen elämän eri haasteisiin, riskinotto, kauneuden ja viisauden rakkaus; konkreettinen, väkevä henkisyys, joka ei toteuta itseään abstraktin moraalisen dualismin ja elämästä vieraan uskonnollisuuden kautta, vaan tätä maailmaa ja ihmisen voimavaroja pyhittämällä – ja kaikki tämä tekojen eikä onttojen käskyjen ja kieltojen kautta. Eddassa sanotaankin, että ”auliit ja uljaat elävät parhaiten” ja fehun riimurunoissa viitataan antamisen ja henkisen pääoman kierrättämisen tärkeyteen.

Heitit kehään ajatuksen hengen ja materian väärästä vastakkainasettelusta. Tämä vie ajatukseni moneen asiaan. Mieleen ensimmäisenä nouseva sana on ”dualismi” ja tarkoitan nyt erityisesti kristillisyydestä kumpuavaa jumalallisen ja maailmallisen radikaalia erottamista. Täydellinen vastakohta pakanalliselle näkemykselle, jossa sekä maailma, ihmisyys että jumaluus nähdään sakraalina. Mutta en mene tässä vaiheessa tuohon suuntaan.

Konkreettisemmin arkeen sitoutuva esimerkki on Nietzschen Zarathustran suulla kuvaileman ”viimeisen ihmisen” hengen velttous: tässä näkyy eräs nykyajan surullisimmista piirteistä. Viimeinen ihminen kuluttaa, jotta tuntisi olevansa olemassa (ja turvassa). Hän jos kuka on näivettämässä henkistä pääomaansa kuvitellessaan, että pelkkä taloudellinen hyvinvointi riittää ja hän pääsee tätä kautta siitä kalvavasta tunteesta, että jotain on elämässä pahasti vialla.

Viittasin tuolla alussa jo uruz-riimuun. Uruz symboloi alkuhärkää, kaikenlaista vahvuutta ja kestävyyttä. Riimu viittaa siis rajuun, luovaan voimaan. Se ilmaisee positiivisesti myös hyvää terveydentilaa ja vastustuskykyä. Uruz tuo mieleeni myös maan, väkevän juurevuuden ja yhteyden. Kulttuuri voimansa tunnossa on uruz, terve ja elinvoimainen. Mutta viitaten aiempaan kommenttiini, nykyinen hengen rappio nostaa ajatuksiini sen, että myös alkuhärkä on kuollut sukupuuttoon Euroopasta…

Uruz-riimumerkki on kuin härän sarvet alaspäin käännettynä, osoittaen maahan, valmiina hyökkäykseen. Oma sisäinen voima tulee mielestäni valjastaa autenttiseksi ihmiseksi kasvamisen prosessiin. Tässä vaativassa työssä riittääkin hidasteita, joita härän sarvin on murrettava. Uruz soveltuu myös ”lääkkeeksi” niin yksilötason kuin kollektiiviseenkin pahoinvointiin, mutta paljon riippuu siitä, onko ihminen itse valmis tähän. Onko länsimainen kulttuuri valmis? Pahoin pelkään, että asioiden on mentävä vielä huonommiksi, ennen kuin muutosta tulee.

- Ensio Kataja

Hyvä aloitus, Ensio!

2005-11-14T15:49:00.000Z

Ja monellakin tapaa mielekäs meille pohjanperäläisille, hyperborealaisille. Kenties ensiteoksemme liikuttavat omalla pienimuotoisella tavallaan niille kuuluvien kontekstien yksilöllistä ja jaettua, kulttuurista, fehua. Käytännöllisyyttä, itsensä likoon pistämistä maailmassa ne molemmat joka tapauksessa korostavat, ja sellaisena heijastavat lähtökohtiamme kontrastiksi staattiselle, maailmasta "erilleen olevalle henkisyydelle" (Tässä kohdin voi lukea Alain de Benoistin False Contrasts-kappaleen hänen teoksestaan On Being a Pagan).

Fehu, sisäisenä pääomana, tulee rohkeasti laittaa maailmaan ja liikkeeseen (mitä kautta pääsemmekin ehkä myöhemmin futharkin toiseen riimuun?) Tästä seuraa huima määrä erilaisia fyysisiä ja sosiaalisia projekteja, joiden kautta Itse (väljästi ilmaisten psyyke) ilmenee maailmassa ja pitää itsensä aidosti Elossa.

Mitä tuumaat siitä seuraavan, Ensio, jos yksilö patoaa henkistä fehuaan? Millaisia merkkejä tästä ja Benoistin esittämästä väärästä hengen ja materian vastakohtaistamisesta kulttuurissamme voi nähdä nykyään olevan? Muita ajatuksia?

-Tapio Kotkavuori

Fehu

2005-11-14T12:28:00.000Z

No niin, tämä lyhyt kirjoitus aloittakoon keskustelumme! Nimesin tämän tekstin vanhemman futharkin ensimmäisen riimun, fehun, mukaan. Fehun eräs merkitys on "alku". Fehu tarkoittaa myös vaurautta, (ei pelkästään rahan, vaan esimerkiksi tiedon ja taidon suhteen), joka tulee saada liikkeelle, jotta se kasvaisi entisestään. Tietoa, taitoa - voimia - on liikuteltava, kierrätettävä. Täällä kierrätämme ajatuksia ja ehkäpä pistämme liikkelle muutaman maagisesti merkittävän teonkin. Vai mitä olet mieltä, Tapio?

- Ensio Kataja