Kataja - Kotkavuori

KESKUSTELUA RIIMUISTA.

Tämä on kahden kirjailijan, Ensio Katajan ja Tapio Kotkavuoren, yhteinen foorumi, joka käsittelee riimuja. Lukijat voivat osallistua käytyyn keskusteluun antamalla palautetta.

tiistaina, marraskuuta 15, 2005

Fehusta Uruziin

Herätit mielenkiintoisia ajatuksia, Tapio. Minäpä "rönsyilen" eteenpäin...

Kuten kirjassani Riimujen viisaus kerron, fehu on pohjimmiltaan ekspansiivinen voima: se virtaa ulospäin. Mutta käänteisenä, padottuna, se aiheuttaa tosiaankin vain vieraantumista ja atrofiaa myös hengen tasolla. Tämän seurauksena positiivinen liike ja kasvu pysähtyy, ihminen ”köyhtyy”, veltostuu ja sairastuu henkisesti (tämä viekin ajatukseni fehua seuraavaan uruz-riimuun, joka tarkoittaa mm. terveyttä). En pitäisi liioiteltuna väittää, että esimerkiksi nihilistinen elämänasenne ja äärimmilleen viety materialismi ovat myös omalla tavallaan seurausta fehun patoutumisesta.

Oli hyvä, Tapio, että otit esille myös Alain de Benoistin merkittävän teoksen On Being A Pagan. Esikristillisessä pakanallisesta ajattelussa on nähtävissä fehun autenttinen, kokonaisvaltainen voima: herooinen asennoituminen elämän eri haasteisiin, riskinotto, kauneuden ja viisauden rakkaus; konkreettinen, väkevä henkisyys, joka ei toteuta itseään abstraktin moraalisen dualismin ja elämästä vieraan uskonnollisuuden kautta, vaan tätä maailmaa ja ihmisen voimavaroja pyhittämällä – ja kaikki tämä tekojen eikä onttojen käskyjen ja kieltojen kautta. Eddassa sanotaankin, että ”auliit ja uljaat elävät parhaiten” ja fehun riimurunoissa viitataan antamisen ja henkisen pääoman kierrättämisen tärkeyteen.

Heitit kehään ajatuksen hengen ja materian väärästä vastakkainasettelusta. Tämä vie ajatukseni moneen asiaan. Mieleen ensimmäisenä nouseva sana on ”dualismi” ja tarkoitan nyt erityisesti kristillisyydestä kumpuavaa jumalallisen ja maailmallisen radikaalia erottamista. Täydellinen vastakohta pakanalliselle näkemykselle, jossa sekä maailma, ihmisyys että jumaluus nähdään sakraalina. Mutta en mene tässä vaiheessa tuohon suuntaan.

Konkreettisemmin arkeen sitoutuva esimerkki on Nietzschen Zarathustran suulla kuvaileman ”viimeisen ihmisen” hengen velttous: tässä näkyy eräs nykyajan surullisimmista piirteistä. Viimeinen ihminen kuluttaa, jotta tuntisi olevansa olemassa (ja turvassa). Hän jos kuka on näivettämässä henkistä pääomaansa kuvitellessaan, että pelkkä taloudellinen hyvinvointi riittää ja hän pääsee tätä kautta siitä kalvavasta tunteesta, että jotain on elämässä pahasti vialla.

Viittasin tuolla alussa jo uruz-riimuun. Uruz symboloi alkuhärkää, kaikenlaista vahvuutta ja kestävyyttä. Riimu viittaa siis rajuun, luovaan voimaan. Se ilmaisee positiivisesti myös hyvää terveydentilaa ja vastustuskykyä. Uruz tuo mieleeni myös maan, väkevän juurevuuden ja yhteyden. Kulttuuri voimansa tunnossa on uruz, terve ja elinvoimainen. Mutta viitaten aiempaan kommenttiini, nykyinen hengen rappio nostaa ajatuksiini sen, että myös alkuhärkä on kuollut sukupuuttoon Euroopasta…

Uruz-riimumerkki on kuin härän sarvet alaspäin käännettynä, osoittaen maahan, valmiina hyökkäykseen. Oma sisäinen voima tulee mielestäni valjastaa autenttiseksi ihmiseksi kasvamisen prosessiin. Tässä vaativassa työssä riittääkin hidasteita, joita härän sarvin on murrettava. Uruz soveltuu myös ”lääkkeeksi” niin yksilötason kuin kollektiiviseenkin pahoinvointiin, mutta paljon riippuu siitä, onko ihminen itse valmis tähän. Onko länsimainen kulttuuri valmis? Pahoin pelkään, että asioiden on mentävä vielä huonommiksi, ennen kuin muutosta tulee.

- Ensio Kataja