Thurisaz!

Teräviä huomioita, Tapio!

Riimutyössä joutuu/pääsee (vasta-alkajana sitä saattaa herkästi ajatella että ”joutuu”, myöhemmin riimutyön tekijä toivottavasti havahtuu näkemään, että ennemminkin "pääsee") porautumaan todella lähelle myös niitä omia heikkouksia, ja loppujen lopuksi se onkin yksi tämän työn hienoimmista piirteistä: on oltava valmis rehellisyyteen, sellaiseen avoimuuteen oman Itsensä edessä, etteivät mitkään mahdolliset esiintymiskammot, pahimmat pelot tai fobiat ole sen rinnalla yhtään mitään.

Annoit minulle linkin thurisaz-riimun mysteeriin. Parhaimmillaan uruzin esiin nostama pelottomuus, omien voimavarojen ja heikkouksien alaston tiedostaminen johtaa hyvin sisään thurisazin energiaan; tahtotilaan, jossa omia päämääriä voi puolustaa ja edistää, kuin jumala Thórr Mjóllnir-vasarallaan ikään.

Germaanisessa mytologiassa jättiläiset ovat esitietoisia jumalten vihollisia, jotka järkyttävät aasojen ja vaanien rakentamaa järjestystä. Tässä Thórr tulee esiin suojelijana, järjestyksen puolustajana. Mainitsen kirjassani, että ”tursaat”, jättiläiset, reagoivat tietoisuuteen negatiivisella tavalla. Arjessa thurisazin negatiivinen voima ilmeneekin turhana aggressiona, riidanhaluna, sekä myös maailman taholta tulevana vastustuksena ja eräänlaisena sokeutena.

Riimutyössä näkee, kuinka thurisazin negatiivisuus ja positiivisuus kumpuavat kaikkein läheisimmin omasta itsestä. Thurisaz on tahtoa ja toimintaa, mutta ohjaamattomana tämä johtaa herkästi impulsiiviseen, jopa omia ylevämpiä tarkoitusperiä tuhoavaan ja heikentävään käyttäytymiseen. Tämä on luonteenomaista myös germaanisen mytologian jättiläisille: ne eivät ole tietoisesti ”pahoja” eikä tässä ole syytä mustavalkoiseen moralisointiin. Niiden luonto vain on se, mikä se on: jumalten viholliset ovat kykenemättömiä laajentamaan perspektiiviään. Tiedostamatta jätetyt thurisazin synkeät puolet saattavat johtaa pahimman luokan putkiaivoisuuteen, joka ei ole mikään naurun asia, vaikka saattaisi tässä siltä tuntua.

Thurisaz on avannut minulle näköaloja omaan impulsiivisuuteeni ja sokeuteeni tiettyjä asioita kohtaan. Tämä on vuosien varrella välillä hidastanut työtäni ja saanut minut initiatorisesta perspektiivistä tarkasteltuna "vaipumaan uneen". Mutta onneksi thurisaz on myös uudistumisen katalyytti: reagoiva voima muuttuu suunnatuksi, tietoisesti ohjatuksi voimaksi, joka oikealla toiminnalla pystyy välttämään vaarat, nousemaan oman tyhmyytensä (tiedostamattomuutensa) yläpuolelle Elämään, jota ohjaavat korkeammat periaatteet.

Englantilaisessa riimurunossa thurisazia kuvataan okaana, "joka on hyvin terävä jokaiselle, joka siihen tarttuu". Okaan sanotaan olevan myös "vahingollinen ja erittäin julma". Runossa on selkeä varoituksen sävy. Sadussa Prinsessa Ruusunen satuttaa itsensä värttinään ja vaipuu satavuotiseen uneen. Germaaninen versio Ruususesta on Sigdrifan runo, jossa tämä sankari Sigurdin herättämä valkyyri kertoo, kuinka "uniriimut" vaivuttivat hänet uneen.

Mutta oka voi pistollaan myös herättää unesta: saada meidät tiedostamaan asioita, joihin olemme suhtautuneet liian yksioikoisesti ja havahtumaan ulkoisiin ärsykkeisiin reagoivasta, ”sokeasta” elämästä. Niinpä thurisazin terävällä voimalla voimme porautua oman itsemme ja elämämme epäkohtiinkin entistä tehokkaammin, jälleen myyttisesti imitoiden jumala Thórrin ylevää työtä taistella aina jumalten puolesta, tietoisuuden voimien ja autenttisen ihmisyyden puolesta, luonnollistumisen sokeita voimia vastaan.

- Ensio Kataja