Kohtalon kudos

Arthur Rackham: The Norns

Ensio, kirjoitit jo melkoisen tyhjentävästi, mitä tulee perthron keskeisiin piirteisiin. Tuohon on vaikea mennä lisäämään mitään oleellista.

Mutta sen verran, että miettiessä Urdhria, Verdhandia ja Skuldia, on riimuihin vasta tutustuvalle hyväksi miettiä niiden yhteydessä yksinkertaisesti mennyttä, nykyisyyttä ja potentiaalista tulevaa. Perthro-riimun yhteydessä nämä käsitteet eivät ole yksinkertaisesti lineaarisia, vaan monella tapaa yhteenkietoutuneita, myös ei-lineaarisesti. Tuo mainitsemasi synkronisiteetin käsite on usein oiva avain tähän asiaan.

Kohtalo germaanisena käsitteenä on mielenkiintoinen. ”Kohtalo” sanaan liitetään tietynlainen henkinen determinismi, että omaa osaa maailmassa ei voisi muuttaa. Se kohtalon käsite, mikä perthrossa ilmenee, on kuitenkin sillä tapaa dynaaminen, että vaikka Urdhrin ja Verdhandin kautta on suuret mahdollisuudet asioiden tulla ilmenemään tietyllä tapaa myös tulevaisuudessa, niin ei tarvitse olla. Tuo siteeraamasi englantilainen riimuruno viittaa juuri tähän – vitkit, maagikot, pystyvät heittäytymään tämän tason metapeliin tietyllä sankarillisella otteella ja vaikuttamaan siihen, mikä on tulossa olevaksi. Robert S. de Ropp on viitannut tällaiseen metatason pelin pelaamiseen käsitteellä The Master Game, missä elämä itse on ihmisen peleistä jaloin.

Kuten totesit, on perthro kaikista riimuista germaanista mielenlaatua selkeimmin kuvaava. Tämä liittyy suoraan mielestäni tuohon kohtalon käsitteen dynaamiseen luonteeseen, siihen, että henki ja materia eivät ole toisistaan tiukan dualistisesti erillään olevia olemassaolon ulottuvuuksia, vaan kutoutuneet yhteen – tässä ja nyt, olemassaolon herooisessa kohtaamisessa.

- Tapio Kotkavuori