Kataja - Kotkavuori

KESKUSTELUA RIIMUISTA.

Tämä on kahden kirjailijan, Ensio Katajan ja Tapio Kotkavuoren, yhteinen foorumi, joka käsittelee riimuja. Lukijat voivat osallistua käytyyn keskusteluun antamalla palautetta.

tiistaina, joulukuuta 13, 2005

Raidho matkana

Kuva: Tapio Kotkavuori

Riimurunoissa raidhon yhteydessä puhutaan matkasta. Tämä voi tarkoittaa yksinkertaisesti jotain konkreettista, fyysistä matkaa. Matka voi kuitenkin olla myös subjektiivisempaa laatua, siirtymää elämänvaiheesta tai asiasta toiseen. Yksinkertaistaen voisi sanoa, että raidho tarkoittaa kulkua pisteestä a pisteeseen b, ja parasta mahdollista tapaa tehdä tuo matka.

Omassa elämässäni Raidho nivosi hiljan niin subjektiivisen kuin objektiivisenkin puolensa matkassani vanhaan Uppsalaan. Matka itsessään oli jo eräänlainen siirtymäriitti, mutta muodollisesti se oli sellainen vasta alueen kolmella kuuluisalla kukkulalla, Kunghögarnalla, jossa luin Havamalin säkeet 138-145, nostin juomasarven Óðinnille ja itselleni, ja aloitin erään uuden Työn elämässäni.

Raidho, ansuz-riimua seuraavana, on matka, suuntautuminen universumissa, joka on korkeamman tajunnantilan inspiroima ja informoiva. Näin sillä on syvimmässä muodossaan yhteys siihen, mitä Rudolf Otto kutsui käsitteillä Mysterium Tremendum et Fascinans. Yksinkertaistaen, tämä tarkoittaa sitä, mitä voidaan pitää tietoisuuden muodoista pyhimpänä. Jotkut lukijoista saattavat löytää tästä myös erään linkin Ension omalla blogillaan esittämään modernismin kritiikkiin.

- Tapio Kotkavuori