Sjálfr sjálfum mér

Sattuipa tosiaan sopivasti, että gebo osui juuri jouluun. Tai ehkä pitäisi jättää ”sattumasta” puhuminen ja ottaa jälleen synkronisiteetti käsitteenä tilalle. Sen verran merkityksellisesti gebokin sattui kohdalleen. Kuten myös sekin, että sen enempää suunnittelematta tein joulun aikaan itselleni riimut siitä tammenoksasta, joka vanhasta Uppsalasta hiljan tekemältäni matkalta tarttui käteeni. Mutta niinhän se menee, kuten kirjassasi Riimujen viisaus osuvasti kirjoitat:

Riimut ovat eräänlainen tietoisuuden tiekartta, jota seuraamalla matkaat oman minuutesi ihmeellisiin ulottuvuuksiin. Ódhinnin lahja ilmenee kyvyssämme olla oman todellisuutemme intentionaalisia muovaajia: tämä on myös riimutyöhön liittyvän ”magian” ydin.

Siinä joulupäivänä oksaa sahaillessani ja galdreja laulaessani mietin tietoisuuden rakenteen mysteereiden symboleja, Rúnatals þáttr Óðin-runoa, sekä sitä symbolista lahjaa, jota itselleni ”sattumalta” siinä Jouluna tein. Joulun etymologiaa ja taustoja tuli myös muisteltua.

Lopuksi pari jouluunkin osuvaa iättömän viisasta säettä Aale Tynnin mainiosti kääntämästä teoksesta Eddan Jumalrunot.

Korkean runo, säe 20:

Ahne mies
ei määränsä tunne,
syö itsensä hengiltä aivan;
viisaiden joukossa
vatsansa vuoksi
mies usein on naurun aihe.

Korkean runo, säkeet 39-41:

En nähnyt niin aulista
antajaa,
ettei vartoisi vastalahjaa,
niin avokätistä
omastaan,
että pahastuisi palkinnosta

Jos varallisuutta
on voittanut mies,
hän eläköön idartamatta;
moni oudoille säästää,
mitä rakkaille aikoi,
käy paljossa toisin kuin toivot.

Ilahduta ystäviä
asein ja vaattein,
sen parhaiten oivallat itse;
lahjat enentävät
ystävyyden ikää,
jos kohtalo kääntyy oikein.

Wassail!

- Tapio Kotkavuori