Kataja - Kotkavuori

KESKUSTELUA RIIMUISTA.

Tämä on kahden kirjailijan, Ensio Katajan ja Tapio Kotkavuoren, yhteinen foorumi, joka käsittelee riimuja. Lukijat voivat osallistua käytyyn keskusteluun antamalla palautetta.

lauantaina, tammikuuta 28, 2006

Tarvetulen kirous ja siunaus

Hei, Ensio,

kirjoitit erittäin osuvasti nauthiziin liittyvästä tarvetulesta.

Ajattelin pari viikkoa sitten, että nauthizista syntyy tähän blogiin teksti tuosta vain. Vaan eipä syntynytkään. Riimun ydin iski päälle elämässäni sellaisella voimalla, että piti kaivaa vanha kunnon Nietzschekin haudastaan sisäistä tultani käsittelemään ja suuntaamaan. Savua tästä voi haistella myös nauthizin aikana aloittamasta uudesta blogistani.

Kirjoitit:

Initiatorisen riimutyön näkökulmasta nauthiz on mitä hyödyllisin riimu, vaikka siihen usein suhtaudutaankin suorastaan epäonnea ja kaikenlaista vastustusta tuottavana voimana. Suurin vastarinta on kuitenkin peräisin omasta itsestämme, olipa kyseessä sitten ei-toivotun muutoksen pelko, silkka laiskuus tai tietämättömyys.

Nimenomaan. Ja tätä kautta tulee hyvin esiin myös se, miksi nauthiz on mitä nietzscheläisin riimu. Tämän riimun initiatorisessa ytimessä on itsen ylittäminen. Ilo siitä, että elämässä on vastusta ja haastetta, mitä kautta vahvistaa itseään. Tämän lisäksi kyseessä on ymmärrys, että mukavuus ja epämukavuus, ilo ja suru, tuska ja nautinto, heikkoudet ja vahvuudet, ovat kaikki eri puolia sisäisen tarvetulen dynaamisesta luonteesta. ”Vastoinkäymiset” ovat usein vastoinkäymisiä perinteisessä mielessä vain, jos niitä ei näe tällaisesta syvemmästä perspektiivistä, missä on pohjalla sisäinen tarve vahvistua, löytää uutta suuntaa, kokea vitaalista elämän hehkua.

Nietzsche itse oli muuten oiva elämä esimerkki tarvetulen filosofiastaan. Hänen filosofiansa kehittyi kautta hänen uransa, ja juuri sellaisessa hengessä, jossa väkevästi toivotetaan tervetulleeksi haastetta haasteen perään, ja rohjetaan avautua muutokselle.

Tarvetuli on sekä kirous että siunaus samaan aikaan, ja initiaateille jotain, mitä ilman he eivät voi eivätkä halua elää - se on Nietzschen kirjoittamassa mielessä amor fati.

- Tapio Kotkavuori

perjantaina, tammikuuta 13, 2006

Tarvetulen loimu


Hei Tapio,

Viime päivinä olen huomannut nauthizin monessa asiassa. N-riimu ilmentää kaikenlaista vastarintaa ja kitkaa, mutta myös, kuten omalla kohdallani, tarvetta tehdä tiettyjä asioita. Nauthizin kohdalla puhunkin kirjassani "tarvetulesta". Se syntyy erityisesti sisäisestä kitkasta, jota ilman initiatorinen työ olisi mahdotonta. Arjen ympyröissäkin nauthizin polte ja puristus saattavat tuntua, kun on tehtävä jotain: aina on olemassa asioita, joiden hoitaminen ei ehkä ole niin mukavaa, mutta välttämätöntä. Englantilainen riimuruno sanookin oivallisesti:

Tarve on rajoituksen tunne rinnassa/vaikka ihmisille siitä usein tuleekin/apu ja pelastus/jos he huomioivat sen ajoissa.

Initiatorisen riimutyön näkökulmasta nauthiz on mitä hyödyllisin riimu, vaikka siihen usein suhtaudutaankin suorastaan epäonnea ja kaikenlaista vastustusta tuottavana voimana. Suurin vastarinta on kuitenkin peräisin omasta itsestämme, olipa kyseessä sitten ei-toivotun muutoksen pelko, silkka laiskuus tai tietämättömyys.

Nauthiz merkitsee vaikeuksia, mutta vain, ellei toimita tietoisesti. Syvemmällä tasolla nauthizin mysteeri on väylä voimaan ja tietoon, joka paitsi lisää omia vaikutusmahdollisuuksia maailmassa, myös antaa yhä selkeämpiä välähdyksiä henkilökohtaisesta suunnasta ja kohtalosta (wyrd).

Olen joskus ajatellut, että nauthiz on myös mitä nietzscheläisin riimu, muistellen kyseisen filosofin kuuluisaa ja hyvin kulunutta fraasia: se mikä ei tapa, vahvistaa. Toinen vastaavanlainen sanonta nauthiziin liittyen voisi olla: tee mitä on tehtävä. Niin initiatoriseen riimutyöhön kuin päivittäisen elämän kuvioihin liittyen kannattaa kysyä itseltään, mitä minun todella tulisi tehdä, jotta saavuttaisin päämääräni?

Tarvetuli loimutkoon!

- Ensio Kataja

keskiviikkona, tammikuuta 11, 2006

Lumihiutale


Hagalaz on vanhemman futharkin riimuista oikeastaan ainut, jonka kohdalla suosin yhtä paljon riimun muodon kohdalla sen nuoremman futharkin ilmentymää, joka on kuin lumihiutale. Tuo muoto ilmentää hienosti holistisuutta, joka hagalazissa painottuu. Samalla ilmenee osuvasti riimuun liittyvä "kylmä kauneus"; tunne itsen potentiasta joka puhuttelee monia itsen puolia samaan aikaan tavalla, joka usein tarkoittaa myös jonkinlaista kriisiä. Tässä tapauksessa kriisi ei ole välttämättä negatiivinen asia, vaan lähinnä mahdollisuus kasvuun, mielekkääseen muutokseen omassa elämässä. Hagalaz on riimuista yhdeksäs, mikä sopii symbolisesti riimuun liittyvään kokonaisvaltaisuuteen ja itsestä lähtevään ja itseen palautuvaan potentiaan.

Mielenkiintoisena kuriositeettina mainittakoon, että uuden vuoden aamuna Etelä-Suomessa sataa pyrytti lunta pitkästä aikaa. Ajankohtahan oli, kuten blogin lukijat tietävät, siirtymämme hagalaziin.

- Tapio Kotkavuori

sunnuntaina, tammikuuta 01, 2006

Kylmä jyvä


Rae sataa kovaa/kaikkien Heimdallrin lasten päälle/mutta jopa käärme luikertaa vapaasti/jumalten luotua maailman.


Noin kuuluu muutama vuosi sitten inspiroituneessa tilassa luomani hagalaz-riimuruno. Ilontäyteisen (wunjo) vuodenvaihteen jälkeen uusi vuosi aloittaakin sopivasti vanhemman futharkin toisen aettirin. Sen ensimmäinen riimu on hagalaz, jonka voima on todellakin raesateen kaltainen: se on muutosten voima, joka voi tuhota jo kylvetyt kasvun siemenet, ellei riimutyön tekijä pidä varaansa.


Hagalaz, kosmisen tulen ja jään kohtaamispiste, ilmentää myös kaikkien asioiden ydintä; se on suuren potentiaalin riimu, mutta myös mahdollinen onnettomuuksien, kriisin ja traumaattisten kokemusten katalyytti. Emme aina pysty vaikuttamaan kaikkiin negatiivisiksi mieltämiimme asioihin, mutta hagalazin voimalla voimme oppia tulkitsemaan enteet sekä tekemään tietoisia tekoja pelkän ärsykkeisiin reagoinnin sijaan.

Hagalaz on vanhemman futharkin yhdeksäs riimu. Yhdeksän on kaikkein tärkein, pyhin luku germaanisessa traditiossa ja kuten Riimujen viisaus-kirjassani mainitsen, hagalaz ilmentääkin pyhän elementtiä: erillisyyden (wihaz) ja yhteyden/kokonaisuuden (hailagaz) bipolaarista periaatetta. Yhdeksän tulee esiin traditiossa yhä uudestaan: Ódhinn roikkui maailmanpuussa yhdeksän yön ajan ja maailmoja on yhdeksän. Ásatrún piirissä taas puhutaan yhdeksästä ylevästä hyveestä, joiden mukaan eläminen on alku henkiselle tasapainolle ja ”maailman saamiselle paremmin haltuun”. Näennäisestä negatiivisuudestaan huolimatta hagalaz on oivallinen riimu myös tässä tarkoituksessa, kun pyritään ymmärtämään paremmin itsen ja maailman välistä vuorovaikutussuhdetta. Tällöin hagalaz voi johdattaa toivottuihin, tietoisesti luotuihin muutoksiin ja vastoinkäymiset sulavat kuin rakeet pian maahan pudottuaan.

- Ensio Kataja